KASTE
hennalaitinen
Joseph Smith kastettiin Susquehanna joessa, 15.toukokuuta 1829.

Brigham Young kastettiin hänen omassa lammessaan lähellä Mendonia, New Yorkissa, 14.huhtikuuta 1832.

Wilford Woodruff kastettiin jäisessä ojassa lähellä Richlandia, New Yorkissa, 31.joulukuuta 1833.

Heber J. Grant kastettiin vankkurilaatikossa, josta oli tehty ulkoallas Brigham Youngin koulun taakse, Salt Lake Cityssä Utahissa 2.kesäkuuta 1864.

Spencer W. Kimball kastettiin Thatcherissä Arizonassa 28.maaliskuuta 1903, siankeittoaltaassa, jota myös käyettiin perheen pesuammeena. Hänen isänsä seisoi kastaessa ammeen ulkopuolella ja joidenkin mielestä se ei ollut sopiva kastamistapa. Varmistaakseen, että Spencer kastettiin kunnolla, hänet kastettiin uudelleen kun hän oli 12-vuotias, kodin lähellä olevassa kanaalissa.

Howard W. Hunter kastettiin, kun hän vihdoin sai luvan isältään 4.huhtikuuta 1920, 12-vuotiaana, eräässä suuressa uimahallissa Idahossa.

16:sta myöhempien aikojen profeetasta
2 kastettiin joessa
1 kastettiin ulkokastealtaassa
2 kastettiin sisäkastealtaassa
1 kastettiin ojassa
5 kastettiin purossa
2 kastettiin lammessa
1 kastettiin uima-altaassa
1 kastettiin kanaalissa
1 kastettiin ammeessa ja sitten kanaalissa

Vaikka heidät kastettiin erilaisissa paikoissa, kaikki profeetat tekivät saman lupauksen kuin me teemme kasteessa; lupauksen seurata Jeesusta Kristusta. Kaikki 16 profeettaamme ovat pitäneet tämän lupauksen.

LUOPUMUS
hennalaitinen
-John Fox: Suurin osa niistä vääristelyistä, mitkä hiipivät kirkkoon, nousivat ihmisten järjen korostamisesta ilmoituksen sijaan.
-1.Tim.4:1
-Kol.2:8
-Kirkko menetti todellisen visionsa -Kristuksen- ja se keskittyi vain itsensä elättämiseen
-Kuinka tärkeää meille on ymmärtää Jumalan luonne? → Joh.17:3
→ varhainen kirkko opetti, että Jumala, Jeesus Kristus ja Pyhä Henki ovat kolme erillistä olentoa, jotk aovat yhtä ykseydessään ja tarkoituksessaan → valitettavasti tämä yksinkertainen oppi muuttui mystiseksi opiksi kolminaisuudesta: kolme jumalaa, jotka ovat kuitenkin yksi aine ja yksi Jumala + että Jumala on ”henki”
-Voit kysyä 10-20 eri kristityltä nämä kysymykset: Uskotko, että Jumala ja Jeesus ovat sama olento vai eri olennot? Uskotko, että Jumalalla on fyysinen ruumis vai onko hän ei-aineellinen, selittämätön olemus? Uskotko, että Jeesus ylösnousi ja että hänellä oli kirkastettu liha ja luut, ja jos niin, onko hänellä edelleen tuo fyysinen ruumis taivaassa? Jos Jeesus säilytti fyysisen ruumiinsa, niin onko Taivaallisellä Isällä myös samankaltainen kirkastettu liha ja luu ruumis, sillä Jeesushan on aivan Isänsä kaltainen? Jos Jeesuksella ei ole ruumistaan enää, niin mitä tapahtui hänen fyysiselle ruumiilleen ja mikä oli ylösnousemuksen tarkoitus? → Sitten kysy pieneltä lapselta, miten hän kuvittelee mielessään Taivaallisen Isän: näkeekö hän Hänet jonain epätodellisena olentona vai rakastavana, ystävällisenä Isänä, joka on näöltään Kristuksen kaltainen?
-Kolminaisuus:
-Miksi Jeesus olisi rukoillut itselleen? Miksi hän olisi rukoillut itseään poistamaan kupin? Miksi hän olisi tuskassaan sanonut, ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”, jos hän ja Jumala olivat sama? Mikä noiden pyyntöjen tarkoitus olisi silloin ollut?
-Jos he ovat sama, miksi Jeesus olisi sanonut: ”Isä on minua suurempi” Joh.14:28.
-Joh 5:30: ”Minä en pyri toteuttamaan omaa tahtoani, vaan lähettäjäni tahdon.” Mikä alistuminen tässä olisi, jos Jeesus vain seuraisi omaa tahtoaan toisen nimen alla?
-Joh 5:31, 33-37: ”Jos itse todistan puolestani, ei todistukseni ole pätevä. Minulla on todistus, joka on Johanneksen todistusta painavampi: teot, jotka Isä on antanut tehtäväkseni. Nämä teot, jotka minä teen, todistavat, että Isä on minut lähettänyt. Myös Isä itse, minun lähettäjäni, on antanut minusta todistuksen.”
-1.Moos.1:26, 1.Kor.15:24-25.. Dionysius: ”Vahemmat ovat ehdottomasti erotetut lapsistaan sillä tosiasialla, että he eivät voi olla omia lapsiaan.”
-Pyhä Henki vs Kristus: Matt.12:32: ”Joka sanoo jotakin Ihmisen Poikaa vastaan, hänelle annetaan anteeksi, mutta joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei anteeksi anneta.” Jos he ovat sama, miksi synnin seuraus on eri?
-Jeesuksen kaste: Matt. 3:16-17... Stefanuksen näky: Apt 7:55
-Athanasioksen uskontunnustus:
Me palvomme yhtä Jumalaa, joka on kolminainen, ja kolminaisuutta, joka on yksi Jumala, persoonia toisiinsa sekoittamatta ja jumalallista olemusta hajottamatta. Isällä on oma persoonansa, Pojalla oma ja Pyhällä Hengellä oma, mutta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen jumaluus on yksi...
Isä on luomaton, Poika on luomaton ja Pyhä Henki on luomaton. Isä on ääretön, Poika on ääretön ja Pyhä Henki on ääretön. Isä on ikuinen, Poika on ikuinen ja Pyhä Henki on ikuinen, eikä kuitenkaan ole kolmea ikuista, vaan yksi ikuinen, niin kuin ei myöskään ole kolmea luomatonta eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön. Samoin on Isä kaikkivaltias, Poika kaikkivaltias ja Pyhä Henki kaikkivaltias, eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias. Samoin Isä on Jumala, Poika on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala, eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala. Samoin Isä on Herra, Poika on Herra ja Pyhä Henki on Herra, eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.
Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta. Isää ei kukaan ole tehnyt, luonut eikä synnyttänyt. Poika on yksin Isästä, häntä ei ole tehty eikä luotu, vaan hän on syntynyt. Pyhä Henki on lähtöisin Isästä ja Pojasta, häntä ei ole tehty eikä luotu eikä hän ole syntynyt, vaan hän lähtee. Isä on siis yksi, ei ole kolmea Isää, Poika on yksi, ei ole kolmea Poikaa, Pyhä Henki on yksi, ei ole kolmea Pyhää Henkeä.
Tässä kolminaisuudessa ei ole mitään aikaisempaa eikä myöhempää, ei mitään suurempaa eikä pienempää, vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä ikuisia ja keskenään samanarvoisia, näin on siis palvottava niin kuin on sanottu - kolminaisuutta joka on yksi, ja ykseyttä joka on kolminaisuus... Tämä on yhteinen kristillinen oppi. Se joka ei usko sitä vakaasti ja vahvasti, ei voi pelastua!
→ 1+1+1= 1 ? → Talmage: ”On vaikeata kuvitella suurempaa määrää epäjohdonmukaisuuksia ja ristiriitaisuuksia yhtä vähin sanoin lausuttuna.”
→ ei mysteeri vaan poliittiinen kompromissi
-Ruumista vai ei?: 1. Jumala oli näkymätön eikä Hänellä siten voinut olla näkyvää ruumista. 2. Kaikki aine on rappioituva ja siksi iankaikkinen Jumala ei voi olla aineellinen. 3. Jumala on Henki ja siksi hänellä ei voi olla aineellista ruumista.
→ Aristoteles: ”Suuri Olento on immateriaalinen; sillä ei voi olla käsityksiä, tunteita, tarpeita, haluja tai aisteja; kaikki nämä ovat sidoksissa aineeseen.”
- I.Moos.1:26-27;5:3; Hes.1:26; Hep.1:3; Jaak.3:9 → ”kuva”: miten voi olla kuva, jos Jumalalla ei ole muotoa, ainetta, olemusta?
- anglikaanit: ”On ainoastaan yksi elävä ja todellinen Jumala, iankaikkinen, vailla ruumista, ruumiinosia ja kykyä tuntea ja liikuttua mielessään.”
-Millaisen suhteen ihminen voi luoda sellaisen Jumalan kanssa, joka on olematon, näkymätön, selittämätön? Apt. 17:28-29: ”hänessä me elämme, liikumme ja olemme. Ovathan muutamat teidän runoilijannekin sanoneet: 'Me olemme myös hänen sukuaan.' Koska me siis olemme Jumalan sukua, meidän ei pidä luulla, että jumaluus olisi samankaltainen kuin kulta, hopea tai kivi, kuin ihmisen mielikuvituksen ja taidon luomus.”
-Jumala ei myöskään ole ”se”, vaan ”Hän”, alkukielellä miespuolinen (taivaallinen Isä)
-Jumalan ruumiis: 1.Moos.32:30; 1.Kor.13:12; Illm.22:4; 2.Moos.24:10; 31:18; 33:23; Numb.12:8; Apt.7:55; Hes.1:27; Ilm.19:12,15; 11,13; 1.Moos.5:24; 18:22; Jes.6:1
-Kristuksen ruumis: ”Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän.”
-ylösnoussut ruumis ei ole rajoite: päinvastoin se on parannus jumalalliselle voimillemme, erottamaton osa ilon täyteyttä.. Kristus kulki ovien läpi, katoaa ja ilmestyy yhtäkkiä, kävelee vetten päällä, tulla taivaasta.. Kuulostavatko nämä rajoitteilta?
-aineen muoto, joka ei rappeudu: kirkastettu muoto, joka ei tuhoudu, sairastu, tunne kipua, kuole.. Paavali: ”Nyt ilmoitan teille salaisuuden: Me emme kaikki kuole, mutta kaikki me muutumme, yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen.” (1.Kor.15:52-53)
→ Fil.3:21: ”Hän muuttaa meidän ruumiimme tästä alennustilasta oman kirkastuneen ruumiinsa kaltaiseksi voimallaan, jolla hän kykenee alistamaan valtaansa kaiken.”
-jos fyysinen ruumis olisi jonkinlainen rajoite, miksi kaikki ihmiset ylösnousisivat fyysisten ruumiidensa kanssa? Eikö ruumiit kannattaisi jättää sitten hautaan mätänemään ja henkien jatkaa rajoittamattomina kehitystään?
-OL130:22.. Kuinka ihana lukea yksinkertainen vastaus kaikkeen, JS:n näky
-Tuleminen Jumalan kaltaiseksi: ”God makers”: alentaa Jumalan arvoa, vie kunnian Jumalalta, ylpeyttä, jumalanpilkkaa...
-Matt.5:48: ”Olkaa siis täydellisiä, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on täydellinen.”; Joh.10:32-34: ”Jeesus sanoi heille: "Minä olen teidän nähtenne tehnyt monta hyvää tekoa, jotka ovat lähtöisin Isästä. Mikä niistä antaa teille aiheen kivittää minut?" Juutalaiset vastasivat: "Emme me sinua minkään hyvän teon tähden kivitä, vaan jumalanpilkan tähden. Sinä teet itsesi Jumalaksi, vaikka olet ihminen." Jeesus vastasi: "Eikö teidän laissanne sanota: 'Minä sanoin: te olette jumalia.'?” Ps.82:6: ”Kuulkaa! Vaikka olette jumalia, kaikki tyynni Korkeimman poikia.”
-Room.8:16-17: ”Henki itse todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että olemme Jumalan lapsia. Mutta jos olemme lapsia, olemme myös perillisiä, Jumalan perillisiä yhdessä Kristuksen kanssa; jos kerran kärsimme yhdessä Kristuksen kanssa, pääsemme myös osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin hän.” Ilm.21:7: ”Tämä on voittajan palkinto. Minä olen hänen Jumalansa, ja hän on minun poikani.” Ilm.3:21: "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.”
-Ps.82:1: ”Jumala astuu esiin jumalien kokouksessa ja julistaa jumalille tuomionsa”
→ kirjoitukset eivät sano mitään siitä, ettei olisi muita jumalia, vaan ne puhuvat jumalien hierarkiasta, ja siten meillä on vain yksi Jumala, jota palvelemme
-varhaiset kirjoittajat: St.Athanasius: ”Jumala tuli ihmiseksi, jotta meistä tulisi jumalia.”. St.Polycarp: ”Kristus tuli suuressa rakkaudessaan meidän keskuuteemme, jotta meistä voisi tulla sellaisia kuin hän on.” Barnabas: ”Meistä tehdään täydellisiä, niin että voimme periä Herran liitot.” Justin Martyr: ”Vain niistä voi tulla jumalallisia, jotka elävät lähellä Jumalaa pyhyydessä ja hyvyydessä.” Teophilus: ”Jos ihminen pitää Jumalan käskyt, Hän saa kuolemattomuuden palkinnon Jumalalta, ja hänestä tulee jumala.”Cyprian: ”Millainen Kristus on, sellaisia meistä hänen seuraajistaan voi tulla, jos seuraamme häntä.” Clement of Alexandria: ”Tuntien Jumalan, hänestä tehdään Jumalan kaltainen. Ja ihmisestä tulee jumala, koska Jumala niin tahtoo.” Hippolytus: ”Sinusta on tuleva Jumala. Siksi sanon neuvona: tunne itsesi. Tarkoittaen, löydä Jumala itsestäsi, sillä Hän on muovannut sinut omaksi kuvakseen.”
→ meistä voi tulla jumalia, mutta me silti palvomme ja ylistämme Isää, aivan kuten poika, josta tulee isä, silti kunnioittaa edelleen omaa isäänsä.
-CS Lewis
-lapset tulevat vanhempiensa kaltaisiksi (geenit).. ero Jumalan ja ihmisen välillä on merkittävä, mutta kyse on tasosta ei lajista/rodusta... kuin ruusunnuppu ja ruusu, poika ja isä..
-onko Jumala heikompi, alempi, vähempi, vähemmän kirkas, jos Hän antaa muille mahdollisuuden tulla itsensä kaltaisiksi? Vai kunnioitetaanko Häntä silloin enemmän? Kumpi voi kunnioittaa paremmin ja palvella voimallisemmin, olento joka on alhaisemmassa muodossa vai olento joka on korkeammassa muodossa? Voiko kasvi osoittaa samaa kunniaa kuin eläin? Voiko eläin osoittaa samaa kunniaa kuin ihminen? Voiko maallinen ihminen osoittaa samaa kunniaa kuin hengellinen ihminen? Ihmisen kyky kunnioittaa ja palvella kasvaa, kun hän kehittyy älyllisesti, tunnetasolla, kulttuurisesti ja hengellisesti. Siten kun ihminen tulee lähemmäs taivasta, Jumalan kunnia ja kirkkaus tuplaantuu. Jumalan arvo ei laske; päinvastoin pyhistä tulee älykkäämpiä, herkempiä, kunnioittavampia pyhiä joilla on suurempi kyky ymmärtää, kunnioittaa ja ylistää Häntä.
→ kumpi on suurempi, olento joka rajoittaa vai olento joka antaa mahdollisuuden iankaikkiseen kehitykseen?
-Kaikki kirkot kannustavat Kristuksen kaltaiseen elämään? Jos näin on, onko parempi, että haluamme olla vain 90% niin kuin Kristus eikä 100%? Jos on jumalanpilkkaa ajatella, että meistä voi tulla jumalia, niin missä vaiheessa ei ole enää jumalanpilkkaa tulla hänen kaltaisekseen? 90%, 50%, 20%, 1%? Onko kunniallisempaa tavoitella vain osaa jumaluudesta vai sitä kokonaan?Tuleeko meidän kulkea jumalallista polkua ilman toivoa siitä että ikinä saavutamme määränpäätä?
-Ehkä meistä ei voi tulla Jumalan kaltaisia, koska Jumalalla ei ole voimaa luoda selestisiä jälkeläisiä? Ehkä Jumala ei luo tällaisia jumalallisia perillisiä, koska Hän ei rakasta meitä? Ehkä Jumala ei ole laittanut meihin tätä jumaluuden siementä, koska Hän haluaa pitää jumaluuden itsellään; Hän tuntee itsensä uhatuksi; Hän voi säilyttää ylemmyytensä vain pitämällä muita alhaisempina?
-Ajattele hetken ajan mitä ihminen voi saavuttaa lyhyen elämänsä aikana: Sylivauva, avuton → mikä muutos voi tulla 20 vuodessa! → suuri säveltäjä, filosofi, tiedemies, kirjailija → vaikutusvalta (politiikka) → Napoleon, Alexanteri → muuttaa historian kulkua: presidentti, keisari, tuomari → Michelangelo, Mozart, Beethoven, Handel → lyhyt elämä! Entä iankaikkisuus??!
-CS Lewis: Jatkuva hammaskipu ja halu helpotukseen; äiti vei hänet hammaslääkäriin, ja hän yritti peittää kipunsa; ”Minä tiesin ne hammaslääkärit. Tiesin, että he alkavat sörkkimään sellaisiakin hampaita, jotka eivät vielä olleet kipeitä. Kun heille antoi pikkusormen, he veivät koko käden. Meidän Herramme on samanlainen. Tuhannet ihmiset menevät hänen luokseen saadakseen apua johonkin tiettyyn syntiin, josta he ovat häpeissään. No, Hän parantaa sen kyllä: mutta Hän ei lopeta siihen. Se voi olla kaikki mitä pyysit; mutta jos kerran pyydät Hänet sisälle, Hän antaa sinulle koko hoidon. ”Älä erehdy”, Hän sanoo, ”jos annat minun, teen sinusta täydellisen. Sillä hetkellä, kun laitat itsesi minun käsiini, olet matkalla siihen. Ei mitään vähempää, ei mitään muuta, vain täydellisyys. Sinulla on vapaa tahtosi, ja jos valitset, voit työntää minut pois. Mutta jos et työnnä minua pois, ymmärrä, että minä aion hoitaa tämän tehtävän loppuun asti. Mitä ikinä kärsimystä se aiheuttaakin maallisessa elämässäsi, mitä tahansa kuvailematonta puhdistusta se vaatii vielä kuoleman jälkeenkin, mitä ikinä se maksaakin minulle, en ikinä lepää tai anna sinun levätä, ennen kuin olet kirjaimellisesti täydellinen -ennen kuin Isäni voi sanoa ilman mitään epäilystä, että Hän on mieltynyt sinuun, kuten Hän sanoi olevansa mieltynyt minuun. Minä voin ja aion tehdä tämän. Mutta en tee mitään vähempää. Sinun tulee tietää alusta alkaen, että tämä on se tavoite, jota kohti Hän ohjaa sinua kulkemaan -täydellisyys. Eikä mikään voima, lukuunottamatta itseäsi, voi estää Häntä viemästä sinua perille asti. Siihen olet suostunut. Ja on tärkeää, että ymmärrät sen.”

ARVOSTELU
hennalaitinen
”Kuinka usein teemmekään epäreiluja tuomioita? Miksi emme voi vastustaa tarvetta spekuloida ja analysoida muiden tekemisiä? Miksi arvostelemme kaikkea kodinhoidosta lasten lukumäärään? Joskus mietin, että ehkä viimeinen tuomio tuntuu helpolta verrattuna kaikkeen siihen mitä laitamme toistemme kannettavaksi!” (Sheri Dew)

Media tänä päivänä tuntuu olevan ainoastaan kiinnostunut kiistanalaisista aiheista ja ihmisten vikojen esittelystä. Ja huolimatta niistä 99 hyvästä asiasta mitä joku ihminen tekee, hänen yhtä vikaansa tai virhettään painotetaan ja kuulutetaan maailmalle.

Tarina kertoo maanviljelijästä, joka vuosittain kasvatti kauraa, joka voitti osavaltion parhaan kauran palkinnot. Eräänä vuonna lehtihaastattelussa tämä mies kertoi, että hän jakoi omia kauran siemeniään naapureilleen. ”Kuinka sinulla on varaa jakaa parhaita siemeniäsi naapureillesi, kun he osallistuvat samaan kilpailuun kuin sinä” reportteri kysyi. ” Maanviljelijä vastasi: ”Etkö tiedä hyvä herra, että tuuli nappaa siitepölyä kypsyvästä kaurasta ja levittää sitä pelloilta toisille? Jos naapurini kasvattavat huonompaa kauraa, nämä tuulenvireet vähitellen heikentävät minunkin kauraani. Joten jos haluan viljellä hyvää kauraa, minun tulee auttaa naapureitanikin viljelemään hyvää kauraa.”

Samoin on meidän jokaisen kohdalla. Ne, jotka haluavat elää kelvollisina, pyhitettyä elämää tulee auttaa lähimmäisiään tekemään samoin. Niiden, jotka haluavat elää hyvin tulee auttaa niitä, jotka elävät heidän lähellään, elämään hyvin. Niiden, jotka haluavat tuntea iloa ja onnea, tulee auttaa muita löytämään iloa ja onnea, sillä meidän jokaisen hyvinvointimme linkittyy muihin.


”Kukaan meistä ei tarvi lisää ihmisiä kertomaan meille missä epäonnistumme koko ajan. Se mitä me tarvitsemme on toistemme myötätunto, rukoukset ja tuki. Mitä jos me kaikki päättäisimme tästä hetkestä alkaen, että me teemme ainoastaan yhden oletuksen toisistamme – että jokainen meistä tekee parhaansa? Ja entä jos pyrkisimme hieman enemmän auttaa toisiamme? Kuvitelkaa sen suuri vaikutus meihin yhteisönä, mutta myös yksilöinä, hengellisesti.” (Sheri Dew)

”Meidän tulee aloittaa rakastavat ja ystävälliset tekomme sen perheen parissa, johon kuulumme, ja sen jälkeen ulottaa ne koskemaan muita.” (BY)

Marvin J Ashton: ”Yrittäkää olla ymmärtäväisiä eikä arvostelevia. Älkää osoittako järkytystä, huolestumista tai inhoa toisen huomautusten tai havaintojen johdosta. Toimikaa ihmisen vapaan tahdon puitteissa. Ilmaiskaa valoisaa ja myönteistä suhtautumista. Aina on toivoa. Aina on tie takaisin. Aina on mahdollista ymmärtää paremmin. Kehittäkäämme yhteinen pohja henkilökohtaisille päätöksille. ”En minäkään sinua tuomitse. Mene äläkä tästedes enää syntiä tee” ovat sanat, jotka ovat tänä päivänä aivan yhtä lempeät ja tehokkaat kuin silloin, kun ne lausuttiin. Välttäkää tyrkyttämästä arvojanne muille. Kun opimme käsittelemään kysymyksiä sekoittamatta niihin henkilökohtaisuuksia ja samalla välttämään ennakkoluuloja ja tunnepitoista suhtautumista, olemme matkalla tehokkaaseen perheen keskinäiseen ajatustenvaihtoon. Kun joku perheenjäsen tekee päätöksen, joka ehkä on puutteellinen tai virheellinen, onko meillä kykyä ja kärsivällisyyttä ilmaista asenne, että me emme ole yhtä mieltä hänen päätöksestään, mutta että hänellä on valinnanvapaus ja hän on kuitenkin yhä rakastettu perheenjäsen? On helppoa osoittaa virheitä ja tuomita. Vilpitön kiitos ja tunnustus tulee useimmilta meistä paljon vaikeammin. Vanhemmalta vaatii todellista kypsyyttä pyytää lapselta anteeksi erehdystään. Rehellinen anteeksipyyntö saa pojan tai tyttären tunteet usein yllättävän lämpimiksi äitiä tai isää tai veljeä tai sisarta kohtaan. ”Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.” (Jaak3:2) ”

Robert E Wells: ”Yksi vaikeimmista kestettävistä asioista missä tahansa suhteessa on arvostelu, olipa se sitten suoraa tai vihjaillen esitettyä. Silti muutamat miehet ja vaimot tivaavat terävästi: 'Miksi ihmeessä sinä noin teit?' tai 'Minä en olisi tehnyt sitä tuolla tavalla' tai 'Ei meillä päin tehdä noin' tai 'Olipa tyhmästi sanottu'. Tällainen alituinen luonteeltaan kielteinen ja tuhoisa arvostelu voi koetella rakkautta, kunnes avioliiton kudos heikkenee ja tuhoutuu -molempien osapuolten kannalta surullisin seurauksin. Liian usein arvostelu loukkaa herkkiä, suojaamattomai tunteita. Kun me arvostelemme, me syytämme, moitimme, tuomitsemme, hyljeksimme ja paheksumme -ja asetumme itse tuomareiksi, aivan kuin olisimme pätevät osoittamaan jonkun toisen viat ja heikkoudet. Joillekin ihmisille terävät kysymykset tai nopeat vastaukset ovat muodustuneet tavaksi. Arvostelu on heille huumorin muoto, ja he nauttivat paremmuuden tunteesta tehtyään toisen olon epämukavaksi. Tällainen asenne on traaginen synti, johon on saatava muutos.”

Room. 2: 1-3: ”Sen tähden et voi mitenkään puolustautua, ihmisparka, sinä joka tuomitset muita, kuka sitten oletkin. Tuomitessasi toisen julistat tuomion myös itsellesi, koska sinä, toisen tuomitsija, teet itse samoja tekoja. Me tiedämme, että Jumala on oikeassa tuomitessaan ne, jotka tekevät tällaista. Kuvitteletko sinä välttäväsi Jumalan tuomion, kun itse teet sellaista, mistä tuomitset muita?”

1.Sam. 16:7: ”Mutta Herra sanoi Samuelille: älä katso hänen kokoaan tai komeuttaan, sillä minä en hänestä välitä. Herra ei katso kuten ihminen. Ihminen katsoo ulkokuorta, mutta Herra näkee sydämen.”

N. Eldon Tanner: ”Syy siihen, miksi emme voi tuomita, on ilmeinen. Me emme voi nähdä, mitä sydämessä on. Me emme tunne syitä, vaikka panemme syiden syyksi kaiken minkä näemme teoissa. Teot saattavat olla puhtaat, vaikka ne mielestämme ovat sopimattomia. Ei ole mahdollista tuomita rehellisesti, koska emme tunne asianomaisen henkilön vaikuttimia, uskoa emmekä päämääriä. Erilaisista olosuhteista, epätasaisista mahdollisuuksista ja monista muista syistä johtuu, ettei ihmisillä ole samaa lähtökohtaa. Toinen saattaa aloittaa huipulta ja toinen pohjalta, ja he saattavat kohdata toisensa ollessaan matkalla vastakkaisiin suuntiin. Joku on sanonut, ettei se merkitse mitään, missä olette vaan se, mihin olette menossa. Miten me kaikkine heikkouksinemme ja hairahduksinemme uskallamme ylentää itsemme tuomarin asemaan? Parhaimmillaankin ihminen voi tuomita vain sen, mitä näkee; hän ei voi tuomita sydäntä eikä tarkoitusta eikä ryhtyä tuomitsemaan lähimmäisessään piileviä kykyjä.”

Eräässä seminaariopetuksessa, eräs opettaja piti erinomaisen puheen, jossa hän jakoi kaikille nuorille pistekortit ja pyysi kaikkia nuoria arvioimaan tiettyjä ihmisiä asteikolla yhdestä kymmeneen. Hän nosti esiin kuvan huippumallista ja kaikki pojat antoivat hänelle 10 pistettä (ja tietysti kaikki tytöt antoivat hänelle vain 1-2 pistettä). Sitten hän otti esiin kuvan Brad Pittistä. Tällä kertaa tytöt antoivat 10 pistettä ja pojat 1-2. Opettaja näytti monia muitakin kuvia ja kaikilla oli tosi hauskaa. Sitten tuli opetushetki; kaiken hauskanpidon keskellä tämä opettaja näytti kuvan Jeesuksesta. Hämmennys levisi koko huoneeseen. Kukaan ei tiennyt mitä tehdä! Jotkut antoivat 10 pistettä, toiset yrittivät yhdistellä kortteja saadakseen aikaan isompia numeroita. Huone oli hiljainen eikä peli tuntuvat käyvän enää järkeen. Sitten tämä opettaja sanoi tärkeän asian: ”On jotain vikaa sellaisessa järjestelmässä, jossa Jeesus Kristus ja Brad Pitt saavat saman pistemäärän.” Mikä terävä huomio! Sellaisessa järjestelmässä on todella jotain vikaa! (ja olen varma, että Brad Pittkin on samaa mieltä) Ja kuitenkin joka päivä käytämme tätä järjestelmää arvostellessamme itseämme ja muita. Päivittäin media opettaa meitä arvostamaan vain muutamia ulkonäkötyyppejä, ja usein tunnumme arvostavan vain ihmisiä, jotka ovat hyvännäköisiä. Mielestäni Leo Tolstoi sanoi sen hyvin: ”On uskomatonta kuinka täydellinen harhaluulo se on, että kauneus on hyvyyttä.” Meidän tulisi arvostaa ihmisten sisintä, eikä sitä ulkokuorta joka heillä on. Ajan myötä ulkomuotomme muuttuu. Emmehän rakasta isovanhempiammekaan sen vuoksi, että he ovat huippumalleja; me rakastamme heitä heidän sydämiensä luonteen vuoksi. Jonain päivänä meidän kaikkien ruumiimme ylösnousevat ja meidän arvomme pohjautuu sydämiemme kauneuteen ja elämiemme puhtauteen.

”Varmistakaa itsellenne polku, jota jalkanne voivat kulkea iankaikkiseen elämään, ja ottakaa mukaanne niin monta kuin voitte. Ottakaa heidät sellaisina kuin he ovat, ymmärtäkää heitä sellaisina kuin he ovat, kohdelkaa heitä sellaisina kuin he ovat ja katsokaa heitä siten kuin Jumala heitä katsoo.” (BY)

”Sydämeeni tulvahtaa murhe nähdessäni niin monia Israelin vanhimpia, jotka toivovat jokaisen täyttävän heidän vaatimuksensa ja jokaisen joutuvan mitattavaksi heidän mittansa mukaan. Jokaisen on oltava täsmälleen oikean pituinen sopiakseen heidän rautaiseen muottiinsa tai hänet katkaistaan oikean mittaiseksi; jos hän on taas liian lyhyt, häntä on venytettävä, jotta hän täyttäisi vaatimukset. Jos he näkevät erehtyvän veljen tai sisaren, jonka vaellus ei näytä käyvän yksiin heidän omien käsitystensä kanssa, he päättelevät heti, että tämä toinen ei voi olla pyhä, ja he vetäytyvät kanssakäymisestä päätellen, että jos he itse ovat totuuden polulla, on muiden täytettävä täsmälleen heidän mittansa ja painonsa.” (BY)

”Oppikoot kaikki myöhempien aikojen pyhät, että heidän veljensä heikkoudet eivät ole syntejä. Kun miehet tai naiset tahattomasti tekevät jotakin väärää, älkää laskeko sitä heille synniksi. Oppikaamme tuntemaan sääliä toinen toistamme kohtaan. Pehmittäköön laupeus ja ystävällisyys jokaisen vihan ja kiukun tunteen, niin että olisimme pitkämielisiä ja hyvää tekeviä kaikessa kanssakäymisessämme toistemme kanssa.” (BY)

”Palvelkaa Herraa ja yrittäkää olla etsimättä vikoja toisistanne. Eläkää siten, ettei teissä itsessänne löydy vikoja, älkääkä koskaan puuttuko veljenne vikoihin, sillä jokaisella on kyllin tekemistä omien vikojensa kanssa.” (BY)

Alice Colton Smith: ”Kaikki miehet ja naiset ovat meidän veljiämme ja sisariamme, jotka on lähetetty maan päälle tekemään työtä pelastuakseen, ja heillä kaikilla on ongelmia ja he kaikki tarvitsevat apua ja rakkautta. Me toteutamme Jumalan suunnitelmaa, kun me arvostamme heitä ja annamme sanoin ja teoin heidän tuntea, että he voivat saavuttaa tavoitteita, että heillä on arvoa ja että me kaikki olemme Jumalan lapsia. Kun me elämme tämän Jumalan käskyn mukaan, me saamme kunnioitusta lahjaksi niiltä, joita me kunnioitamme.”

Heber J Grant: ”Ottakaa iskulauseeksi elämässä: yritä aina auttaa jotakuta kantamaan taakkansa.”

DAUGHTERS OF LIGHT
hennalaitinen
Kirjasta Daughters Of Light (Carol Lynn Pearson)
Joseph Smith: ”Jos elätte etuoikeuksienne mukaan, enkeleitä ei voida estää olemasta kanssanne.”

Matthew Coley: ”Kaikki pelastava voima kirkossa ei ole pappeudessa. Se on yhtä paljon jollei enemmänkin niissä, joilla ei ole pappeutta, tarkoittaen tietysti naisia. Heillä on enemmän voimaa, kuin meillä on kykyä sen vastaanottamiseen.”

Zina D Huntington Young (3rd RS Pres, kastoi Hyram Smith ja konfirmoi Hyram ja David Whitmer)
Sai kielillä puhumisen lahjan pian konfirmoinnin jälkeen. Säikähti sitä. Epäili. Lahja otettiin pois. Ajatteli loukanneensa Pyhää Henkeä. Kertoi äidille asiasta. Äiti kehotti rukoilemaan lahjaa takaisin. Meni lehtoon. Rukoili, että Jumala antaisi anteeksi, antaisi lahjan takaisin, lupasi ettei ikinä epäilisi sitä tilanteesta huolimatta. On pitänyt lupauksensa, mutta on ollut raskas välillä. Vähäisin lahjoista, väärinymmärretty, suhtaudutaan kevyesti.

Lydia Bailey (tuli Newel Knightin vaimo, JS kastoi hänet). 24.10.1883 perhe oli istumassa yhdessä kuuntelemassa JSn puhetta. Moses Nickerson: ”Olisin iloinen, jos joku kastetuista voisi saada kielilläpuhumisen lahjan niinkuin varhaiset pyhät ja puhua meille sillä.” JS: ”Joku teistä voi nousta ja avata suunsa ja se täytetään ja te puhutte kielillä.” Kaikki kääntyivät Lydiaan päin ja JS sanoi: ”Sisar Lydia, nouse ylös.” Puhui kielillä, loisti kirkkaampana kuin liekki ja kynttilä.

Ann Whitney (WW:): Lauloi Aadamin kielellä. Sai lahjan Kirtlandin temppelissä JSn lupauksesta. Lähempänä taivaallista musiikkia kuin mikään muu. Uskon kautta sai pitää sen. Viimeinen kerta kun oli 81v (Emmeline B Wellsin syntymäpäiväjuhla Kirtlandin temppelissä, PPPratt käänsi, kertoi aikakausista Aadamin ajasta tähän päivään)

Nuori tyttö, joka työskenteli Ann Howell Burtille Englannissa. Hyvin köyhä, ei mitään koulutusta, mutta taitava musiikissa. Liittyi kirkkoon. Viikko konfirmoinnista sai kielilläpuhumisen lahjan ja alkoi laulaa kaunista laulua. Paikalla olijat eivät ymmärtäneet sanaakaan, mutta kaikki tunsivat hengen. Sai myös kääntämisen lahjan. Eräänä päivänä herrasmies John McMamout Intiasta vieraili Annan isän luona. Oli erittäin lukenut ja sivistynyt ja puhui monia kieliä. Isä pyysi päivälliselle, että voisi kertoa evankeliumista. Ruoan jälkeen perhe kokoontui hengelliseen tuokioon. Isä piti rukouksen, jonka jälkeen tyttö puhui kielillä, jotka McMamout ymmärsi ja käänsi (sanoma: Mormonikirkko on ainoa tosi kirkko).

Käyhän kaivosmiehen vaimo v. 1854, Englannissa: puhui kankeasti, ei kouluttautunut, mutta Hengen alaisena puhui sujuvasti. Eräänä sabattina hyvin pukeutunut herrasmies osallistui kokoukseen. Kaivosmiehen vaimo puhui kielillä, toinen käänsi. Tuntematon kuunteli tarkkaavaisesti. Meni kokouksen jälkeen puhumaan naiselle vieraalla kielellä. Nainen sanoi ettei ymmärtänyt sanaakaan. ”Mitä? Et ymmärrä minua. Olen Hebrean kielen professori ja virkamies Britannian Armeijan Intian osastossa. Olen juuri kuullut sinun puhuvan täydellisintä Hebrean kieltä mitä olen koskaan kuullut puhuttavan, ja nyt kun kysyn sinulta yksinkertaisen kysymyksen, esität ettet ymmärrä minua.” ”Puhuin Hengen vaikutuksen alaisena.” Tutkija lähti saman tien luullen, että häntä oli huijattu. Naisen kielillä puhuman puheen sanoma kertoi, kuinka Intialaiset suunnittelivat juuri sillä hetkellä juonta Britannian Intian hallitusta vastaan ja se annettiin epäilyttä tämän virkamiehen hyväksi.

Jane Grover (17, lähellä Council Bluffsia, pyhien matkatessa länteen): Menivät poimimaan aamulla marjoja (isä Tanner, kaksi siskoa, lapsenlapsi ja Jane), lähtivät vaunuilla. Isä meni läheiseen mökkiin lepäämään. Kuulivat huutoja. Isä Tanner yritti koota hevosia. Intiaanit piirittivät vaunut. Tytöt hyppäsivät vaunuihin, mutta intiaanit pysäyttivät vaunut ja yksi heistä tuli hakemaan Janea. Jane rukoili, kun Isä Tannerilta revittiin kellot, jne. Henki laskeutui Janen ylle ja hän nousi voimassa. Oli onnellinen. Puhui intiaaneille heidän omalla kielellään. Päästivät hevoset ja vaunut ja kuuntelivat. Kumarsivat päänsä ja vastasivat ”yes”. Muut katsoivat ihmetellen. Janelle näytettiin heidän aikomuksensa (tappaa isä, polttaa vaunut ja vangita naiset). Kun lopetti he kättelivät ja palauttivat tavarat isälle. Antoivat intiaaneille marjoja ja keksejä. Palasivat kotiin. Hänen sanansa intiaaneille: ”Luulen, että te intiaani sotilaat ajattelette voivanne tappaa meidät? Ettekö tiedä, että Suuri Henki katselee teitä ja tietää kaiken sydämessänne? Olemme tulleet tänne kerätäksemme joitain Isämme marjoja. Emme ole tulleet tänne satuttamaan teitä. Ja jos te satutatte meitä tai taitatte edes yhden hiuksen päästämme, suuri Henki lyö teidät maahan ja teillä ei ole voimaa hengittää enää hengähdystäkään. Meidät on ajettu kodeistamme, ja niin on teidätkin. Olemme tulleet tänne tekemään hyvää, emmekä satuttamaan teitä. Olemme Herran ihmisiä ja niin olette tekin. Mutta teidän täytyy jättää murhanne ja pahuutenne. Herra ei ole mielistynyt siihen eikä katso teitä enää, jos jatkatte siinä. Luulette omistavanne kaiken tämän maan, nämä puut, nämä vedet, kaikki hevoset. Mutta te ette omista yhtäkään asiaa tässä maassa, ette edes sitä ilmaa jota hengitätte. Se kaikki kuuluu Suurelle Hengelle.”

Vilate Kimball (Heber C Kimballin vaimo, New York, ei vielä PH lahjaa): yö 22.9.1827. John P Green (matkustava metodisti pastori) naapuritalosta tuli kutsumaan kaikkia ulos ja katsomaan taivasta. Vilate, Heber, Brighamin sisko Fanny Young. Katsoivat itään päin, taivas kirkas ja näkivät valkoisen savun nousevan taivasta kohti. Kun se kohosi, se muodosti vyön ja piti ääntä kuin pauhaava tuuli ja jatkoi lounaaseen päin, muodostaen rusetin ja siirtyen länttä kohti. Kun rusetti muodostui, se alkoi levetä ja muuttui läpinäkyväksi, sinertäväksi. Siitä tuli niin iso, että siinä näkyi 12 miestä rinnatusten. Sitten siinä rusetissa, armeija liikkui, lähtien idästä ja marssien länttä kohti. Jatkoivat marssia läntiselle horisontille asti. Ne liikkuivat joukkueina ja täyttivät vähitellen koko taivaan. Siinä katsellessa he erottivat suojukset, kypärät, aseet, laukut, ja sotilaat näyttivät siltä kuin Amerikkalaiset sotilaat viime sodassa Isoa-Britanniaa vastaan. He kuulivat aseiden kolinan ja marssinnan äänen ja näkivät sotilaiden kasvot. Uskomaton järjestys koko armeijassa. Kun etummainen astui, muut astuivat tarkkaan perässä. Kun armeija oli läntisessä horisontissa, he kuulivat taistelun, ja aseiden laukeavan. Tuijottivat tätä näkyä tunteja, kunnes se alkoi kadota. Kun he tulivat tuntemaan mormonismin, he ymmärsivät, että tämä tapahtui juuri sinä samana iltana, kun JS sai MK levyt enkeli Moronilta. Isä Young ja John P. Greenin vaimo (Brighamin sisko Rhoda) olivat myös todistajina tälle näylle. Isä Youngilta kysyttiin mitä se tarkoitti. Sanoi sen olevan yksi Kristuksen toisen tulemisen merkkejä. Seuraavana yönä samanlainen näky nähtiin lännessä, ja niissä näytettiin koko armeijan taistelu.

Ann Booth (Englanti, 12.3.1840, kirjoittanut WW päiväkirjaansa). Siirtyi näyssä kuolleiden sielujen paikkaan. Näki 12 vankilaa, toinen toisensa päällä, hyvin suuri, ja rakennettu kivestä. Saapui ylimmän vankilan ovelle ja näki ovella yhden niistä palautetun kirkon 12 apostolista, joka oli palvellut ja surmattu Amerikassa ja hänellä oli kädessään avain, jolla hän avasi oven ja meni sisälle. Ann seurasi perässä. Hän oli: isokokoinen, hymyilevä olemus, tummat silmät, tummat hiukset ja kulmat, päässä kruunu kullasta tai jostain kirkkaammasta, puettuna pitkään valkoisen kaapuun, rinnalla neljä tähteä, ilmeisesti kultaa tai jotain kullan kaltaista, ja kultainen vyö lanteilla. Jalat olivat paljaat ja samoin kädet. Kun hän astui vankilaan, näytti siltä että seisoi marmorilattian päällä, ilmassa. Ikäänkuin se paikka ei ollut arvollinen hänelle. Mahtava valo ja loiste ympäröi häntä, kun muu vankila oli pimeä. Mutta valo pysyi vain hänessä itsessään, eikä se heijastunut vangeista tai vankilan seinistä, joka oli syvän pimeyden peitossa. Oikealla puolella lähellä ovea seisoi John Weasley, joka nähdessään tämän kirkkaan olennon kohotti molemmat kätensä ja huusi ”Kirkkaus, Kunnia, ylistys ja voima olkoon Jumalan aina ja ikuisesti. Vapautus on tullut!” Apostoli saarnasi parannusta, kastetta syntienanteeksiantamiseksi ja Pyhän Hengen lahjaa kätten päällepanemisen kautta, ja sadat vangit huusivat isoon ääneen: ”Kunnia Jumalalle aina ja ikuisesti.” Marmorilattia siirtyi pois ja joki, kristallin kirkas virtasi sen sijalla. Apostoli kutsui John Wesleyä nimellä, tämä tuli nopeasti ja molemmat menivät veteen ja Wesley kastettiin. Kun hän nousi vedestä, hänelle annettiin Pyhä Henki kättenpäällepanon kautta ja asetettiin Aaronin pappeuteen. Apostoli siirtyi aikaisemmalle paikalleen, ja Wesley jatkoi kastamista, kastamalla miehen nimeltä Killham (Uuden Ajan Metodistien johtaja), sitten John Madison, Scott ja John Tongue (metodistipastoreita), sitten Annin isoisän, sedän, siskon, äidin, jne (olivat kaikki eläneet ja kuolleet metodisteina). Kastoi kaikki vangit siinä vankilassa (useita satoja). Kun heidät oli kaikki kastettu, apostoli laittoi kätensä heidän päälleen ja konfirmoi jokaisen. Välittömästi pimeys haihtui pois ja kaikkia ympäröi kirkas valo, aivan kuten apostolia. Kaikki kohottivat äänensä ja ylistivät Jumalaa. Ann heräsi, löysi Raamatusta Piet.3: 18-20. Kun hän sai tämän näyn, hän ei ollu kuullut, että David W Patten oli kuollut (apostoli, surmattiin vainoissa syksyllä 1838).

ANTEEKSIANTO
hennalaitinen

Lainaan presidentti Faustia hänen puheestaan huhtikuun 2007 yleiskonferenssista: 

” Pennsylvanian kauniilla kukkuloilla elää hurskas kristitty yhteisö yksinkertaista elämää vailla autoja, sähköä tai nykyajan laitteita. He tekevät ahkerasti työtä ja elävät hiljaista, rauhallista elämää erossa maailmasta. He tuottavat maatiloillaan itse suurimman osan ravinnostaan. Naiset ompelevat, neulovat ja kutovat heidän vaatteensa, jotka ovat vaatimattomia ja yksinkertaisia. Heidät tunnetaan amisheina.

Heidän keskuudessaan Nickel Minesissa eli 32-vuotias maitoautonkuljettaja perheineen. Hän ei kuulunut amisheihin, mutta hänen keräilyreitillään oli monia amishien maitotiloja, joilla hänet opittiin tuntemaan hiljaisena maitomiehenä. Viime lokakuussa hän yllättäen menetti tyystin järkensä ja itsehillintänsä. Tuskan valtaamassa mielessään hän syytti Jumalaa esikoisensa kuolemasta ja joistakin vahvistamattomista muistikuvista. Hän hyökkäsi aivan syyttä amishien kouluun, päästi pojat ja aikuiset lähtemään ja sitoi tytöt, joita oli kymmenen. Hän ampui tyttöjä tappaen heistä viisi ja haavoittaen viittä muuta. Sitten hän surmasi itsensä.

Tämä järkyttävä väkivallanteko aiheutti amishien keskuudessa suurta tuskaa mutta ei suuttumusta. Oli loukattuja tunteita mutta ei vihaa. Heidän anteeksiantonsa oli välitön. He alkoivat yhdessä auttaa maitomiehen kärsivää perhettä. Kun maitomiehen sukulaiset kokoontuivat ampumistapauksen jälkeisenä päivänä hänen kotiinsa, eräs amish-naapuri tuli käymään, kietoi käsivartensa kuolleen pyssymiehen isän ympärille ja sanoi: ”Me annamme teille anteeksi.”1 Amish-johtajat kävivät maitomiehen vaimon ja lasten luona ilmaisemassa osanottonsa, anteeksiantonsa, auttamishalunsa ja rakkautensa. Maitomiehen hautajaisissa likimain puolet saattoväestä oli amisheja. Amishit puolestaan kutsuivat maitomiehen perheen surmattujen tyttöjen hautajaisiin. Ihmeellinen rauha laskeutui amishien keskuuteen, kun heidän uskonsa tuki heitä tänä vaikeana aikana.

Kuinka koko amish-yhteisö saattoi osoittaa sellaista anteeksiantoa? Uskonsa tähden Jumalaan ja luottamuksensa tähden Hänen sanaansa, joka on osa heidän sisäistä olemustaan. He pitävät itseään Kristuksen opetuslapsina ja haluavat seurata Hänen esimerkkiään.”

Puhun teille siis tänään anteeksiannosta.

Kolossalaiskirjeessä luvussa 3 jakeessa 13 sanotaan: ”Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.”

Mitä anteeksianto sitten on? Tri Sidney Simon on antanut seuraavan määritelmän:” Anteeksianto on sen energian vapauttamista ja käyttämistä paremmin, joka on aiemmin kulunut kaunan kantamiseen, mielipahan hautomiseen ja umpeutumattomien haavojen auki pitämiseen.” Vanhin Marion D. Hanks on sanonut: ”Anteeksianto on korkein rakkauden muoto Jumalaa ja ihmisiä kohtaan.”

Antaessamme anteeksi voitamme halun rangaista ja koemme muutoksen sydämessämme ja odotuksissamme. Se on Jumalan valon näkemistä kaikissa ihmisissä, heidän käyttäytymisestään riippumatta. Kun sanomme ”Annan sinulle anteeksi”, me sanomme ”Olen lakannut tuntemasta kaunaa sinua kohtaan”. Kun me annamme anteeksi toisille, me emme sano hyväksyvämme heidän käytöstään, vaan vapautamme itsemme vihan ja katkeruuden tunteista heitä kohtaan.

Anteeksiantamattomuus pitää meidät kiinni menneissä asioissa ja se on päätös jatkaa kärsimistä menneisyyden loukkauksista. Anteeksianto on ensisijassa terapeuttista uhria kohtaan. Jos esimerkiksi lainaisin ystävälleni rahaa ja tämä ystäväni ei maksaisi sitä takaisin, voisin seurata häntä alituisesti ja nalkuttaa hänelle ja vainota häntä. Voisin yrittää saada hänet tuntemaan olonsa syylliseksi joka kerta kun hän nauttisi tai iloitsisi jostain –sillä hän ei ansaitsisi nautintoa, koska hän oli edelleen velassa minulle.

Jossain vaiheessa minun tulisi kuitenkin päättää jatkaisinko muistuttamasta häntä tuosta velasta. Voisin vapauttaa itseni tuosta kaikesta vaivasta ja pahoista tunteista ystävääni kohtaan. En ottaisi vastuulleni lainan takaisinmaksua –se kuuluu velalliselle. Anteeksi antamalla tuon lainan en myöskään lähettäisi ystävälleni viestiä, että hän jollain tavalla ansaitsisi tuon rahan. Sen sijaan voisin itse vapautua tuosta sotkusta ja saisin voimia ja energiaa jatkaa elämääni ilman raskasta taakkaa.

Anteeksianto on todellisuudessa siis hyödyksi juuri uhrille! Raamatussa käytettävä hepreankielinen sana anteeksiannolle ”salah” ja kreikankielinen sana ”nasa” tarkoittavatkin jonkin taakan poisnostamista tai – ottamista itseltään.

Mahatma Gandhin, Martin Luther King Jr:in, Nelson Mandelan ja monien muiden heidän kaltaistensa elämäkerrat paljastavat miten he päätyivät anteeksiantoon vankilassa ollessaan. He tunnustivat katkeruuden, vihan ja koston tunteensa. Mutta anteeksianto auttoi heitä kääntämään nämä tunteet myönteisiksi muutostoimiksi, kun he lopulta vapautuivat vankilasta. Kuten historia osoittaa, anteeksianto ei tarkoittanut vangitsijoiden hyväksymistä tai yhtymistä heidän mielipiteeseensä. He tulivat vain huomaamaan, että ollessamme täynnä vihaa ja syviä vääryydentunteita todellinen vankila on omassa mielessämme.

Syyttely, kosto ja rangaistus eivät tuo onnea. Kostaessamme meistä tulee vihollistemme kaltaisia. Me vajoamme samalle tasolle, jopa alemmaksikin. Se mitä me tarvitsemme, on anteeksiannon ja ymmärryksen henki, eikä tuomion henki. Presidentti Spencer w. Kimball sanoi: ”Meidän tehtävämme on pelastaa, ei vahingoittaa eikä hävittää.”

Presidentti Uchdorf on sanonut anteeksiannosta: ”Kauniit lupaukset eivät riitä. Meidän on puhdistettava sydämemme ja mielemme katkerista tunteista ja ajatuksista ja annettava Kristuksen valon ja rakkauden astua tilalle.”

Presidentti David O. McKay opetti, että me annamme anteeksi joko kokonaan tai emme ollenkaan. Ei ole olemassa välimuotoja. Monesti ajattelemme, että on aivan hyväksyttävää olla vain antavinaan anteeksi – mutta ei koskaan täysin. Voit esimerkiksi olla antavinasi Pertti-sedälle anteeksi huonot vitsit, joita hän kertoi syntymäpäiväjuhlillasi. Mutta muistuttaaksesi, ettei anna kokonaan anteeksi hänen huonoa käytöstään, et lähetä hänelle enää kutsukortteja. Toinen yritys ohjailla anteeksiantoa on se, että annamme anteeksi jollekulle mutta oman ylemmyytemme säilyttäen. Voimme esimerkiksi sanoa Pertti-sedälle: ”Perherauhan vuoksi annan sinulle anteeksi, mutta sinulla on todella ongelma tässä suhteessa, joten älä luulekaan, etten vahtisi sinua.”

Presidentti Kimball opetti: ”Monet ihmiset sanovat, että he antavat anteeksi, mutta he kantavat edelleenkin kaunaa, epäilevät edelleenkin toista osapuolta, eivät vieläkään usko toisen vilpittömyyteen. Tämä on synti, sillä meidän tulisi antaa anteeksi ja unohtaa, paikata välittömästi aitoihin syntyneet aukot sekä palauttaa ennalleen aikaisemmin vallinnut sopusointu.” Pyhien kirjoitusten oppaassa sanotaankin: ”Kun ihmiset antavat anteeksi toisilleen, he kohtelevat toisiaan Kristuksen kaltaisella rakkaudella, eikä heillä ole kielteisiä tunteita loukkaajiaan kohtaan.” Kun katkaisemme yhteydet meitä loukanneisiin ihmisiin ja vältämme kaikenlaista vuorovaikutusta heidän kanssaan, me tuhoamme ihmissuhteet ja estämme luonnettamme kasvamasta Kristuksen kaltaiseksi.

Presidentti Kimball opetti, että ”yleisesti erehdytään ajattelemaan, että ennen kuin anteeksiantoa vaaditaan, syyllisen täytyy pyytää anteeksi ja nöyrtyä tomuun. Varmasti sen, joka on tehnyt vahinkoa, tulee täysin sovittaa tekonsa, mutta mitä tulee loukattuun osapuoleen, hänen tulee antaa syylliselle anteeksi tämän asennoitumisesta riippumatta. Ollaksemme oikeassa meidän tulee antaa anteeksi ja meidän tulee tehdä se siitä riippumatta, tekeekö vastustajamme parannusta vai ei, miten vilpitön hänen elämänmuutoksensa on tai pyytääkö hän meiltä anteeksiantoa vai ei.”

2.Nefi 31:20 sanotaan: ”Sen vuoksi teidän täytyy ponnistella eteenpäin lujina Kristuksessa, niin että teillä on täydellinen toivon kirkkaus ja rakkaus Jumalaa ja kaikkia ihmisiä kohtaan.” Anteeksi antaessamme me emme sulje ketään rakkautemme ulkopuolelle. Tämä voi kuitenkin olla hyvin vaikeaa, sillä luonnollinen ihminen ei ole riittävän nöyrä tähän. Vanhin H. Burke Peterson on kertonut omista kamppailuistaan: ”Vuosia sitten koin jotakin, mitä en voinut antaa anteeksi. Minusta tuntui, että minua oli käytetty hyväksi, enkä voinut pitää kyseisestä henkilöstä. En halunnut tavata häntä; jos hän tuli minua kadulla vastaan, siirryin kadun toiselle puolelle. En halunnut puhua hänen kanssaan. Vielä kauan sen jälkeen, kun asian olisi jo pitänyt unohtua, se katkeroitti sieluani. Eräänä päivänä vaimoni, joka on hyvin neuvokas ja tietää, milloin en tee kaikkea, mitä minun pitäisi, sanoi: ”Et taita pitää hänestä, ethän?”

”En tosiaankaan”, sanoin, ”mutta mistä sinä sen tiedät?”

”Se näkyy kasvoistasi. Mikset tekisi jotakin asialle?” hän sanoi.

”Kuten mitä?”

”Mikset rukoile sen vuoksi?”

Minä sanoin: ”Kyllä minä rukoilinkin kerran, mutta en vieläkään pidä hänestä.”

”Etkö”, hän sanoi, ”mutta mikset todella rukoilisi asian vuoksi?”

Sitten aloin ajatella, ja ymmärsin mitä hän tarkoitti. Samana iltana polvistuin rukoukseen ja avasin sydämeni Herralle. Mun kun nousin polviltani, en vieläkään voinut pitää tästä ihmisestä. Seuraavana aamuna polvistuin ja rukoilin, että tuntisin jotakin hyvää häntä kohtaan, mutta kun päätin rukoukseni, en vieläkään voinut pitää hänestä. Vielä seuraavanakaan iltana en pitänyt hänestä; en vielä viikon kuluttuakaan; kului kokonainen kuukausi, enkä pitänyt hänestä –ja olin rukoillut joka aamu ja ilta. Mutta rukoilin jatkuvasti, ja lopulta aloin anoa hartaasti –en ainoastaan rukoillut, vaan anoin hartaasti. Paljon rukoiltuani tuli lopulta aika, jolloin tiesin epäilyksettä ja varauksetta, että voisin kutsuttaessa mennä Herran eteen tietäen, että ainakin tässä asiassa sydämeni oli puhdas. Ajan myötä minussa oli tapahtunut muutos. Tuo anteeksiantamattomuuden kivi pitää poistaa meistä kaikista, mikäli meillä sattuu olemaan sellainen, ja suosittelen sen poistamiskeinoksi hellittämätöntä rukousta.

Presidentti Faust opetti: ”Meidän täytyy tunnistaa ja myöntää vihan tunteet. Vaatii nöyryyttä tehdä niin, mutta jos polvistumme ja pyydämme taivaalliselta Isältä anteeksiantavaisuutta, Hän auttaa meitä. Herra vaatii meitä antamaan anteeksi kaikille ihmisille omaksi parhaaksemme, sillä viha hidastaa hengellistä kasvua. Vasta kun vapaudumme vihasta ja katkeruudesta, Herra voi antaa sydämeemme lohdun.”

 

Presidentti Faust jatkaa: ”Jos me kykenemme tuntemaan sydämessämme anteeksiantoa niitä kohtaan, jotka ovat loukanneet meitä ja tehneet meille vääryyttä, me kohoamme korkeammalle omanarvontunnon ja hyvinvoinnin tasolle. Jotkin viimeaikaiset tutkimukset osoittavat, että ihmisistä, joita on opetettu antamaan anteeksi, tulee toiveikkaampia, vähemmän vihaisia, vähemmän masentuneita, vähemmän huolestuneita ja vähemmän stressaantuneita, mikä johtaa suurempaa fyysiseen hyvinvointiin.”

 

Presidentti Kimball opetti: ”Muuan anteeksiannon suurenmoisia piirteitä on niiden soveltamisen puhdistava ja jalostava vaikutus anteeksiantajan persoonallisuuteen ja luonteeseen. Joku on sanonut viisaasti: ’Se, joka ei ole antanut anteeksi vääryyttä tai loukkausta, ei ole vielä maistanut yhtä elämän ylevimmistä nautinnoista.’ Harvoin ihmissielu nousee sellaisiin voimaan ja jalouden korkeuksiin kuin silloin, kun se poistaa tieltään kaiken vastenmielisyyden ja antaa anteeksi erheet ja pahuuden.

 

Voimme huoletta otaksua, ettei mikään mitä Jeesus teki tuottanut Hänelle enemmän iloa kuin anteeksiantaminen lähimmäisilleen. Hän antoi jopa elämänsä, jotta Aadamin rikkomus annettaisiin anteeksi ja jotta me säästyisimme sen seurauksilta. Katsokoon kukin meistä taaksepäin omaa elämäänsä ja muistelkoon kertaa, jolloin hän on antanut anteeksi jollekulle. Onko mikään muu ilo tuottanut suurempaa tyydytystä? Onko mikään muu tunne ollut ylentävämpi?”

 

Koskaan ei ole liian myöhäistä antaa anteeksi. Koskaan ei ole myöskään liian varhaista antaa anteeksi. Psykologi Gerald G. Jampolsky on sanonut: ”Miten kauan anteeksiantaminen vie? Kaikki riippuu uskomuksistasi. Jos uskot, ettei se tapahdu koskaan, sitä ei koskaan tapahdu. Jos uskot siihen menevän puoli vuotta, se vie puoli vuotta. Jos uskot sen tapahtuvan viikossa, se ei vie enempää.”

 

Presidentti Kimball kertoi: ”Puheen ollessa anteeksiannon hengestä eräs hyvä veli kysyi minulta: ’Niin, niinhän pitäisi tehdä, mutta miten se on tehtävissä? Eikö siihen vaadita yli-ihmisiä?’ ’Kyllä’, minä vastasin, ’mutta meitä käsketään olemaan yli-ihmisiä. Herra sanoi: ’Olkaa siis te täydelliset, niin kuin teidän taivaallinen Isänne on. Me olemme jumalten alkumuotoja ja Herra vaatii meiltä täydellisyyttä. Se on tehtävissä. Ihminen voi voittaa itsensä. Hän voi antaa anteeksi kaikille, jotka ovat rikkoneet häntä vastaan, ja jatkaa siitä saaden rauhan tässä elämässä ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa.”



HENGEN LAHJAT
hennalaitinen

Vuosien 1914 j 1916 välillä Ernest Shackleton johti Endurance tutkimusmatkaa, yrittäen ylittää etelänavan jaloin. Vaikka hän epäonnistui tavoitteessaan, hän osoitti suurenmoista johtajuutta. Heidän laivansa Endurance jumittui jäiseen mereen ja pääsi irti vasta 9 kuukautta myöhemmin. Vaeltaen jäällä ja soutaen pelastusveneillä Shackleton johti miehensä turvaan autiolle, jään peittämälle Elefantti saarelle. Hän jätti miehensä sinne ja souti liki 1300 kilometriä avomerellä hakemaan apua. 14 päivän jälkeen hän saapui saarelle, jolla hän kohtasi ankaran vuorisen maaston ja lopulta löysi laivan. Neljän yrityskerran jälkeen hän sai pelastettua miehensä saarelta. Kaikki 28 miestä selvisivät matkasta vietettyään 22 kuukautta etelänavalla.

Huolimatta Sheckletonin huomattavasta johtajuudesta ja sinnikkyydestä, hän ei itse koskaan huomannut omia kykyjään. Hän kertoi kirjeessä vaimolleen, miksi hän oli alkanut tutkimusmatkailijaksi: ”En ole hyvä yhtään missään muussa.” Ehkäpä monet meistä ovat samanlaisia kuin Sheckleton ja määrittelemme lahjamme sillä missä emme ole hyviä.

   Tapasin Amerikassa monia ihmisiä, joilla oli ihmeellisiä lahjoja.

   Mietitään sen sijaan niitä lahjoja mitä meillä on. Esim. ”olen hyvä naapuri ja osaan olla empaattinen”, ”olen hyvä lastenopettaja ja osaan laulaa hassuja lauluja”, ”olen äiti ja osaan olla huolehtiva”. Meidän tulisi tehdä kolme asiaa: 1. Löytää lahjamme. 2. Kehittää lahjojamme. 3. Arvostaa lahjojamme.

   Ensin, lahjojemme löytäminen. Tiedättekö te, millä lahjoilla teitä on siunattu? Jos ajattelette, ettei teillä ole mitään lahjoja, ajatelkaa uudelleen. OL 46:11: ”Sillä kaikille ei ole annettu jokaista lahjaa; sillä lahjoja on monia, ja jokaiselle ihmiselle on annettu lahja Jumalan Hengen kautta.”

   Sinulla on lahja: sinun haasteesi saattaa olla vain löytää se. Yksi tapa löytää se on etsiä aktiivisesti. Mutta teitä käsketään kaikessa pyytämään Jumalalta, joka antaa auliistiTavoitelkaa vakaasti parhaita lahjoja muistaen aina, minkä vuoksi niitä annetaan.” Vanhin Dallin H. Oaks on sanonut, että meidän tulisi toivoa ja innokkaasti etsiä hengellisiä lahjoja. Hän muistutti meitä, että ne saadaan uskon, kuuliaisuuden ja henkilökohtaisen vanhurskauden kautta. Herra kertoi Oliver Cowderylle, että jos hän haluaisi, hän voisi saada kyvyn kääntää, jopa niin kuin Joseph. Mormonin Kirjassa Nefi etsi näkyjen näkemisen lahjaa ja hän sai suurenmoisen näyn Elämän Puusta.

   Toinen tapa löytää henkilökohtaiset lahjamme on lukea ja mietiskellä patriarkallisia siunauksiamme. Kun sain oman patriarkallisen siunaukseni, patriarkka kehotti minua merkitsemään tietyllä värillä kaikki lahjat, joita siinä mainitaan. Se on hyvä muistutus huonoina päivinä.

   Kaikkien antoisin tapa löytää lahjojamme on henkilökohtaisen ilmoituksen kautta. Moroni 10: 9-16: ” Sillä katso, Jumalan Henki antaa yhden opettaa viisauden sanaa; ja sama Henki antaa toisen opettaa tiedon sanaa; ja sama Henki antaa toiselle tavattoman suuren uskon; ja toiselle parantamisen lahjat; ja toisen taas tehdä voimallisia ihmeitä; ja toisen taas profetoida kaikesta; ja toisen taas nähdä enkeleitä ja palvelevia henkiä; ja toiselle taas kaikenlaisia kieliä; ja toiselle taas kielten ja erilaisten puhetapojen tulkinnan.” (Heidi L) Room.12. Henki voi antaa minkä lahjan vain riippuen tarpeesta.

    Tiesittekö, että innokkuus on lahja? Vanhin L. Tom Perry sanoi kerran: ”Luulen, että suurin taito, jolla Herra on minua siunannut, on innokkuus.” Vanhin Marvin J. Ashton on luetellut muita lahjoja: Kysymisen, kuuntelemisen, itkemisen lahja. Riidan välttämisen, sopuisuuden, turhan toiston välttämisen lahja. Lahja osata olla tuomitsematta. Lahja kysyä Jumalalta neuvoa. Mietiskelemisen lahja. Ajoissa olemisen lahja. Lahja osata ylittää omat mukavuusalueensa. Lahja olla tunnollinen kotiopettaja. Kohteliaisuuksien ilmaisemisen lahja. (lempilahjani). Mikko: pyhisten kohtien muistamisen lahja, Pekka: myötäilemisen lahja, Jukka: hauskan pitämisen lahja.:)

   Sitten, lahjojemme kehittäminen. Kun tiedämme, että meillä on jokin tietty lahja, olemme taivaallisen velvollisuuden alaisena kehittää sitä. Matt. 25. Me kehitämme lahjojamme jakamalla niitä. Presidentti Monson on sanonut: “Jakakaa lahjojanne, sillä mitä te jaatte auliisti, te saatte pitää. Mutta mitä te pidätte itsekkäästi itsellänne, te menetätte.” Ei ole riittävää maalata hienoa taulua ja pitää sitä sitten komerossa piilossa: se pitää laittaa esille niin että kaikki näkevät sen. Ei ole riittävä opiskella pyhiä kirjoituksia ja saada hengellisiä ajatuksia: se tieto pitää jakaa muille kirkon kokouksissa, ruokapöydässä, ystävien kanssa. Ei ole riittävää osata tehdä hyviä ruokia perheelle: pitää opettaa lapsille ja muillekin ihmisille kuinka tehdä ruokaa. Ei ole riittävää, että on todella vahva todistus: se pitää jakaa ja kohottaa siten muita.

    Eräs ryhmä erityisiä vastavalmistuneita journalistiikan opiskelijoita haki tärkeää työpaikkaa erässä isossa lehdessä. Kaikilla heistä oli erinomaiset arvosanat, joten hakemuksessa heitä jokaista pyydettiin mainitsemaan joku ainutlaatuinen lahja, joka heillä on. Hakijoiden joukossa oli yksi, jolla oli valokuvamuisti, yksi jolla oli pitkä kokemus painoalalta, yksi joka oli saanut arvostetun stipendin, jne. Yksi hakemuksista nousi esiin. Hakija kirjoitti: ”Olen helposti lähestyttävä. Loukkaannun hyvin harvoin, en kanna kaunaa, en koskaan kohota ääntäni, inhoan juoruilua ja osaan pitää luottamukselliset keskustelut itselläni.” Ei varmaan ole yllättävää, että hän sai tuon paikan? Hänen tulee kehittää lahjaansa, opettamalla muille miten pitää luottamuksen, olla korottamatta ääntä, jne.

   Sitten, lahjojemme arvostaminen. Joululahja. Mahtava lahja, mutta en osannut arvostaa sitä koska vertasin sitä muiden lahjoihin. Kun emme arvosta niitä lahjoja joita Taivaallinen Isä on antanut meille, emme arvosta häntä. OL 88:33: ”Sillä mitä hyödyttää ihmistä, jos hänelle suodaan lahja eikä hän ota lahjaa vastaan? Katso, hän ei riemuitse siitä, mikä hänelle annetaan, eikä riemuitse siitä, joka on lahjan antaja.” Sinusta saattaa tuntua, että sinun myötätunnon lahjasi kalpenee naapurisi viisauden lahjan rinnalla. Ehkä organisoimisen lahjasi ei ole yhtä näkyvä kuin ystäväsi energian lahja. Ja tunnet itsesi alhaiseksi, koska sinulla ei ole äitisi leipomisen lahjaa. Kun tunnemme näitä kateuden tunteita, meidän tulisi muistaa: OL 46: 26: ” Ja kaikki nämä lahjat tulevat Jumalalta Jumalan lasten hyödyksi.” 12: ” Toisille on annettu toinen, ja toisille on annettu toinen, jotta kaikki siten hyötyisivät.”

   Kun arvostat lahjaasi, et vertaile sitä muihin. Joskus kun olen kateellinen muiden lahjoista, ajattelen: ”Kuinka hänen lahjansa siunaa minua?” Se voi olla itsekäs ajatus, mutta se muistuttaa minua siitä, että muiden kautta Herra siunaa minua. Kuinka voimme olla iloisia muiden menestymisen puolesta, kun itse tunnemme olomme huonommiksi? Kimball: ”Rukoile muiden puolesta iloitsemisen lahjaa.” Tapasin erään jäsenen Coloradossa, jolla on tämä lahja. Hänen tyttärensä kuoli traagisessa auto-onnettomuudessa kaksi vuotta sitten, 13-vuotiaana. Timillä on tämä lahja. Hän todella iloitsi koko sydämestään siitä, että kolme muuta autossa ollutta olivat selvinneet. Vaikka hänen oma sydämensä oli särkynyt, hän iloitsi joka kerta kun hän kuuli, että joku muista nuorista oli parantunut ja hän edelleen iloitsee heidän menestyksestään. Jos Tim pystyy iloitsemaan muiden hyvän onnen puolesta oman tyttärensä hautajaisissa, emmekö me voi kukin iloita toistemme onnen puolesta?

   Vaikka meillä jokaisella on omat henkilökohtaiset lahjamme, me voimme jakaa yhdessä suurimman lahjoista: Iankaikkisen elämän!



KUOLEVAISUUTTA EDELTÄVÄ ELÄMÄ
hennalaitinen

 

 

Haluan puhua teille tänään siitä paikasta ja ajasta, jossa me kaikki elimme ennen tänne tuloamme. Presidentti Joseph Fielding Smith kertoo Pelastuksen Oppeja kirjassaan seuraavasti: ”Sikäli kuin minä tiedän, myöhempien aikojen pyhät ovat ainoita ihmisiä maailmassa, joilla on selkeä, selvä oppi kysymyksistä: ”Mistä me olemme tulleet? Miksi me olemme täällä? ja Minne me olemme menossa? Uskon, että me olemme ainoita ihmisiä maailmassa, jotka uskovat ihmissuvun aikaisempaan olemassaoloon. Me elimme Jumalan kasvojen edessä hengessä, ennen kuin tulimme tänne. Me halusimme olla Hänen kaltaisiaan, me näimme Hänet, me olimme Hänen kasvojen edessään. Ei ole olemassa ainuttakaan sielua, joka ei olisi nähnyt sekä Isää että Poikaa, ja henkimaailmassa me olimme heidän kasvojensa edessä; mutta meidän oli välttämätöntä saada kokemuksia, joita ei voinut saada tuossa henkimaailmassa, ja niin meille suotiin etuoikeus tulla tänne alas maan päälle.”

 

Ajatus kuolevaisuutta edeltävästä elämästä ei ole vieras. Lähes kaikki alkuperäiskansojen uskonnot ympäri maailmaa opettavat, että lapsi tulee taivaasta maan päälle ja että ihmisen henki on ollut olemassa ikuisesti. Antiikin Kreikan suuret filosofit –Plato, Cicero, Seneca ja Sokrates- uskoivat kaikki kuolevaisuutta edeltävään elämään. Sokrates sanoikin sen olevan hänen lempiaiheensa.

 

Juutalaisessa perimätiedossa kuolevaisuutta edeltävä olemassaolo esitetään tosiasiana. Apogryfisistä kirjoista sekä Qumranin, Nag Hammadin ja Kuolleen Meren Kääröistä löytyy yli 800 viittausta tähän aiempaan olemassaoloomme. Sitä opettivat kaikki varhaiset kirkkoisät ja teologit, Augustinus mukaan luettuna, kunnes vuonna 543 jKr. keisari Justianus kielsi opin opettamisen ja se julistettiin katolisen kirkon toimesta harhaopiksi.

 

Raamattu kuitenkin todistaa sivuillaan edeltävän olemassaolon todellisuudesta. Jeremian kirjan alussa Herra puhuu hänelle sanoen: ”Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi.” Saarnaajan kirjasta löydämme seuraavat sanat: ”Tomu palaa maahan, josta se on tullut. Henki palaa Jumalan luo, joka on sen antanut.” (Saarn. 12:7) Vastaavia kohtia voisi luetella loputtomasti.

 

Millainen paikka tuo edeltävä olemassaolomme siis oli? Opin ja Liittojen Kirjassa luvussa 132 jakeessa 8 Herra sanoo: ”Katso, minun huoneeni on järjestyksen huone, sanoo Herra Jumala, eikä epäjärjestyksen huone.” Edeltävässä olemassaolossa vallitsi täydellinen järjestys. Tämä järjestys ilmeni mm. organisaatiossa, pappeudessa ja ohjeistuksessa. Presidentti John Taylor opetti, että pappeus on Jumalan hallintajärjestelmä ja siten täydellinen organisaatio- ja hallintamuoto.

 

Edeltävässä olemassaolossa meillä oli myös vapaa tahtomme, sillä se on iankaikkinen periaate, jonka varaan koko pelastussuunnitelma on rakennettu. Jotta vapaa tahto voi vallita, täytyy olla lakeja, vastakohtaisuutta, tieto hyvästä ja pahasta, ja mahdollisuus todella valita itse. Kuolevaisuutta edeltävässä olemassaolossa vallitsivat samat lait ja periaatteet kuin täälläkin. Voimme lukea tästä Opin ja Liittojen Kirjasta luvusta 132 jakeesta 11: ”Säädänkö minä teille mitään, sanoo Herra, muuten kuin lain kautta, niin kuin minä ja minun Isäni säädimme teille, ennen kuin maailma oli?” Siellä saimme myös tietoa hyvästä ja pahasta opetuksen ja rajallisten kokemuksien kautta. Helamanin kirjassa luvussa 14, jakeet 30-31 sanotaan: ”Sillä katso, te olette vapaita; te saatte toimia omasta puolestanne; sillä katso, Jumala on antanut teille tiedon, ja hän on tehnyt teidät vapaiksi. Hän on antanut teille kyvyn erottaa hyvän pahasta, ja hän on antanut teille kyvyn valita elämä tai kuolema.”

 

Vapaan tahdon seurauksena henget eivät olleet tasavertaisia edeltävässä olemassaolossa. Jotkut olivat siellä uskollisempia kuin toiset. Presidentti Brigham Young opettikin, että kuolevaisuutta edeltävässä elämässä vallitsi yhtä suuri vaihtelevuus ja eritasoisuus kuin täällä maan päälläkin. Edeltävä olemassaolomme ei myöskään ollut viattomuuden tila, vaan sielläkin oli mahdollista tehdä syntiä rikkomalla käskyjä, joskaan ei aivan samassa laajuudessa kuin täällä.

 

Kuolevaisuutta edeltävän elämän kirkkautta ja kauneutta kuvataan Opin ja Liittojen Kirjassa luvussa 137 jakeissa 1-4: ”Taivaat aukenivat meille, ja minä näin Jumalan selestisen valtakunnan ja sen kirkkauden. Näin sen portin ylimaallisen kauneuden, josta tuon valtakunnan perilliset käyvät ja joka oli kuin tulenliekkien kehä; ja myös Jumalan liekehtivän valtaistuimen, jolla istuivat Isä ja Poika. Näin tuon valtakunnan kauniit kadut, jotka näyttivät ikään kuin kullalla päällystetyiltä.” Profeettojen kuvailemien näkyjen perusteella tiedämme myös, että siellä on rakennuksia, puutarhoja, kirkkautta, väriloistoa ja erityistä rauhaa.

 

Kuinka kuolevaisuutta edeltävä olemassaolomme sitten vaikuttaa maanpäälliseen elämäämme?

 

Apostolien teoissa luvussa 17 jakeessa 26 sanotaan: ”Yhdestä ihmisestä hän on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat.” Se, milloin ja missä me synnymme, ei perustu sattumaan. Synnyinmaamme ja kasvuympäristömme perustuvat tarpeisiimme ja olosuhteisiimme. Jokin tietty asuinpaikka tai –aika voi olla myös siunauksena edeltävän olemassaolomme uskollisuuden vuoksi tai rangaistuksena kapinoimisemme tähden. Kuitenkin tiedämme, että monet vanhurskaat henkilöt (Aabraham, Mooses, jne.) syntyivät orjuudessa ja jumalattomien kansakuntien keskuudessa. Joka tapauksessa synnymme jokainen niihin olosuhteisiin, joita me kukin tarvitsemme saadaksemme tarvittavat kokemukset. Presidentti McKay opetti myös, että synnyinmaamme perustuu myös kiinnostukseen ja vetovoimaan samanhenkisiä ihmisiä kohtaan.

 

Presidentti Lee opetti, että yleensä tulemme tiettyihin perheisiin siunauksena tai rangaistuksena edeltävän olemassaolomme mukaan. Kuitenkin tämäkin päätös tehdään niin. että se perustuu siihen mikä on parasta yksilölle ja kyseiselle perheelle, ja mikä on parasta Jumalan työn eteenpäinviemiseksi.

 

Presidentti Joseph Fielding Smith opetti: ”Huolimatta tästä tosiasiasta, että muistomme aikaisemmasta otettiin pois, henkimaailmassa viettämämme elämän luonteella on paljonkin tekemistä mielenlaatumme, halujemme ja luonteemme kanssa täällä kuolevaisessa elämässä. Henki vaikuttaa ruumiiseen suuressa määrin, aivan samoin kuin ruumis haluineen ja himoineen vaikuttaa henkeen.”

 

Opin ja Liittojen Kirjassa luvussa 130 opetetaan: ”Jokainen älyn periaate, jonka me saavutamme tässä elämässä, nousee meidän kanssamme ylösnousemuksessa. Ja jos ihminen hankkii tässä elämässä ahkeroimisillaan ja kuuliaisuudellaan tietoa ja älyä enemmän kuin toinen, hän on niin paljon paremmassa asemassa tulevassa maailmassa.” Tämä periaate pätee myös puhuttaessa kuolevaisuutta edeltävästä elämästä. Vanhin Bruce R. McConkie opettikin, että sellaiset henkilöt kuten Mozart, Einstein ja Michelangelo olivat kehittäneet taitojaan jo ennen tänne tuloaan. Saman voi huomata myös selvästi monissa autistisissa lapsissa, jotka pystyvät uskomattomiin –suorastaam mahdottomiin- suorituksiin sairaudestaan ja nuoresta iästään huolimatta.

 

Kuolevaisuutta edeltävä olemassaolomme on osa elämäämme ja vaikuttaa meihin varmasti enemmän kuin ymmärrämmekään. Tieto siitä, mistä me tulemme ja keitä me olemme voi vaikuttaa merkittävästi elämäämme ja motivaatioomme täällä.

 

Näistä asioista todistan Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.



PATRIARKAALINEN JÄRJESTYS
hennalaitinen

                                                  18.5.2008

 

Vähän aikaa sitten etsin internetistä lisätietoa erästä oppiaihettani varten ja törmäsin sivustoon, jota ylläpitivät amerikkalaiset kirkon jäsenet, jotka kutsuivat itseään nimellä Feministiset Mormoni Kotiäidit. Heillä oli hyvin aktiivinen sivusto ja hetken keskustelupalstoja luettuani huomasin, että heidän joukossaan oli laaja kirjo naisia: seurakuntien apuyhdistyksen johtajia ja heidän neuvonantajiaan, vaarnan apuyhdistyksen jäseniä, vähemmän aktiivisia jäseniä, kirkosta eronneita, jne. Päädyin mielenkiinnosta lukemaan keskustelua patriarkaalisesta järjestyksestä ja hyvin moni siellä (arvatenkin) vastusti sitä ja vaati lisää tasa-arvoa ja yhtäläisiä tehtäviä ja oikeuksia naisille ja miehille. Rohkeimmat halusivat jopa pappeuden kirkon naisille.

   Tuota sivustoa lukiessani aloin miettiä kuinka monille kirkon naisille patriarkaalinen järjestys (erityisesti avioliitossa ja perheessä) on vaikea asia hyväksyä ja ymmärtää. Ja miksi sitä on niin vaikea ymmärtää?

    Haluankin nyt puhua teille patriarkaalisesta järjestyksestä ja siitä mitä kirkko opettaa siitä.

    Evankeliumissa mies ja nainen ovat yhdenvertaisia. ”Herran edessä ei… ole naista ilman miestä eikä miestä ilman naista.” (1. Kor. 11:11) Kaikki saavat samat pelastuksen toimitukset, samoilla ehdoilla. Iankaikkisessa suunnitelmassa toinen sukupuoli ei ole tärkeämmässä roolissa kuin toinen. Hengen lahjat –joihin kuuluvat mm. profetoimisen lahja ja ihmetekojen tekemisen lahja- kuuluvat kaikille, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen kätten päälle panon kautta –huolimatta sukupuolesta. Mies ei voi päästä korotukseen ilman naista, eikä nainen ilman miestä. Oikeuksien yhdenvertaisuus ei kuitenkaan merkitse samanlaisia tehtäviä.

    Jumala ei ole antanut naisille oikeutta pappeuteen, mutta kuten sisar Beck opetti huhtikuun 2006 yleiskonferenssissa, kaikki pappeuden siunaukset ovat myös naisen. Presidentti Hinckley sanoi: ”Pääsyy sille miksi naisella ei ole pappeutta on kunnioittaa hänen rooliaan äitinä. Mikään muu työ ei saisi viedä hänen huomiotaan tuosta pyhästä äitiyden kutsumuksesta.”

    Miehillä on pappeuden valtuus johtaa, mutta ei koskaan ilman sisarten hyväksyntää ja suostumusta, joka ilmaistaan kohottamalla oikea käsi pappeuteen esitettäessä.

    Suuressa osassa länsimaisista perheistä isä ja aviomies ei ole enää perheen pää. On siirrytty tasa-arvoiseen malliin tai jopa matriarkaaliseen malliin, jossa äiti johtaa perhettä. Tämä roolien muutos on johtanut myös taloudelliseen tasa-arvoon, jossa myös nainen tekee työtä kodin ulkopuolella tuodakseen leivän pöytään. Kun vaimot ottavat tärkeämmän roolin kodin ulkopuolella, stressi, väsymys ja ongelmat perheen sisällä kasvavat.

   Muutos patriarkaalisesta järjestyksestä pois on vastoin Raamatun opetuksia. Ef.5:22-23 sanotaan: ”Vaimot, suostukaa miehenne tahtoon niin kuin Herran tahtoon.. Sillä mies on vaimonsa pää, niin kuin Kristus on seurakunnan pää.”

    On tilanteita, joissa vaimon täytyy ottaa päävastuu perheen johtamisesta kuten miehen kuollessa tai sairastuessa vakavasti, tai avioeron jälkeen. Mutta entä ne kirkon perheet, joissa molemmat vanhemmat ovat kotona ja terveitä?

    Presidentti Joseph F. Smith opetti: ”Perheorganisaatiota koskevissa asioissa ei ole olemassa korkeampaa auktoriteettia kuin isä, varsinkin jos organisaation johdossa on korkeamman pappeuden haltija. Valtuudella on ollut kunniasija kautta aikojen, ja Jumalan kansan keskuudessa sitä on kaikkien armotalouksien aikana suuresti kunnioitettu ja usein tähdennetty Jumalan innoittamien profeettain opetuksissa. Patriarkaalinen järjestys on saanut alkunsa Jumalasta ja on pysyvä kautta ajan ja iankaikkisuuden. On siis olemassa erityinen syy, miksi miesten, naisten ja lasten Jumalan kansan talouksissa tulee ymmärtää tämä järjestys ja tämä valtuus sekä pyrkiä tekemään siitä se, miksi Jumala sen aikoi: keino kasvattaa ja valmistaa Hänen lapsiaan korkeimpaan korotukseen. Kodissa on isälle uskottu aina johtava valtuus, jota ei mikään ylitä koti- ja perheasiain ollessa kyseessä.” (Evankeliumin Oppi, s.274)

    Millä tavalla mies on sitten vaimon pää? Pitääkö vaimon ”totella” miestään aina joka asiassa? Onko vaimolla mitään tekemistä perheen päätöksenteossa? Onko perheen patriarkka diktaattori, joka voi käyttäytyä määräilevästi?

    On hyvä muistaa, että mies johtaa vaimoaan ja perhettään samalla tavoin kuin piispa, seurakunnanjohtaja tai vanhinten koorumin johtaja johtaa ja hallitsee sitä ryhmää, jota hänet on kutsuttu johtamaan. Heillä jokaisella on neuvonantajansa ja harvoin johtajat tekevät tärkeitä päätöksiä ilman huolellista keskustelua heidän kanssaan. Neuvonantaja voi toimia johtajan poissa ollessa tämän sijaisena ja joskus jopa johtajan ollessa paikalla tämän ollessa kiireinen muissa tehtävissä. Sama pätee miehen ja vaimon suhteeseen.

    Presidentti Joseph F. Smith opetti: ”Tällä patriarkaalisella järjestyksellä on jumalallinen henki ja tarkoitus, ja ne, jotka yhdellä tai toisella verukkeella jättävät sen huomioonottamatta, eivät ole sopusoinnussa niiden Jumalan lakien hengen kanssa, jotka määräävät, kuka on kodissa tunnustettava johtajaksi. Ei ole yksinomaan kysymys siitä, kuka on ehkä kyvykkäin. Ei myöskään ole kysymys siitä, kuka elää kelvollisimmin. Suurimmaksi osaksi tässä on kysymys laista ja järjestyksestä.” (Evankeliumin Oppi, s.275)

    Kuvitelkaa sekaannus jos meillä olisi kaksi seurakunnanjohtajaa; ensimmäinen ilmoittaisi sakramenttikokouksen alussa, että seuraavan sunnuntain kokoukset alkaisivat tuntia aiemmin; toinen seurakunnanjohtaja nousisi myös seisomaan ja ilmoittaisi oman mielipiteensä siitä, että kokoukset alkaisivat normaaliin aikaan. Miten seurakunta toimisi?

    Tai jos meillä olisi kaksi vanhinten koorumin johtajaa, kaksi alkeis- ja apuyhdistyksen johtajaa, jne. johtamassa jokaista koorumia, ryhmää ja apujärjestöä. Miten kirkko toimisi? Miten kävisi järjestykselle?

    Samalla tavoin, tulisiko kahden ihmisen johtaa yhtä perhettä, etenkin silloin kuin toisella vanhemmista on pappeus ja joka on jumalallisesti määrätty johtamaan?

    Voimme ymmärtää paremmin kodin ja seurakunnan johtamisen samankaltaisuuden tutkimalla Paavalin sanoja. 1.Tim.3:4 kerrotaan mitä seurakunnanjohtajalta vaaditaan: ”Hänen on pidettävä hyvää huolta perheestään, kasvatettava lapsensa tottelevaisiksi ja saavutettava kaikkien kunnioitus.” Titus 1:6 sanotaan myös: ”Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies, ja hänen lastensa tulee olla uskovia, ei hillittömän tai kurittoman maineessa.” Kun mies siis todistaa voivansa hallita päävelvollisuutensa –eli vaimonsa ja perheensä johtamisen-, hän on valmis saamaan toisen johtotehtävän pappeudessa. 1.Tim. 3:5 sanotaankin: ”Jos joku ei osaa pitää huolta omasta perheestään, kuinka hän voisi huolehtia Jumalan seurakunnasta?”

   Paavali sanoi, että patriarkaaliseen järjestykseen liittyy suuri salaisuus (Ef.5:32). Salaisuus ei niinkään ole se tapa miten nainen alistuu miehensä tahtoon, vaan se tapa miten mies johtaa ja on vuorovaikutuksessa vaimonsa ja perheensä kanssa. Joseph F. Smith opetti: ”Tämä valtuus tuo mukanaan vastuun, mikä on vakava vastuu… ja vaikka miehet kuinka yrittäisivät he eivät pystyisi elämään liian esimerkillisesti eivätkä mukautumaan liian tarkasti tähän tärkeään, Jumalan asettamaan toimintakaavaan perheorganisaatiossa. Tälle valtuudelle perustuvat eräät lupaukset ja siunaukset, ja niillä, jotka noudattavat ja kunnioittavat tätä valtuutta, on oikeus odottaa Jumalalta apua, jota he eivät voisi saada muutoin kuin kunnioittamalla ja noudattamalla lakeja, jotka Jumala on asettanut kodin hallitsemista ja valtuutta varten.” (s.275)

    Paavali sanoi: ”Miehet, rakastakaa vaimoanne niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi henkensä sen puolesta… aviomiehen velvollisuus on rakastaa vaimoaan niin kuin omaa ruumistaan. Joka rakastaa vaimoaan, rakastaa itseään.” (Ef. 5: 25, 28)

    Nykyajan ilmoitus kertoo meille kuinka pappeudenhaltijan tulee toimia pappeudentehtävissä ja kuinka miehen tulee johtaa vaimoaan ja lapsiaan. OL 121: 36-37, 41-43: ”Pappeuden oikeudet on liitetty erottamattomasti taivaan voimiin ja ettei taivaan voimia voida hallita eikä käyttää muuten kuin vanhurskauden periaatteiden mukaan… kun me pyrimme peittelemään syntejämme tai tyydyttämään ylpeyttämme, turhamaista kunnianhimoamme tai hallitsemaan tai vallitsemaan tai pakottamaan ihmislasten sieluja pienimmälläkään vääryydellä, katso, taivaat vetäytyvät; Herran Henki tulee murheelliseksi, ja kun se on vetäytynyt, se on sen miehen pappeuden eli valtuuden loppu… Mitään valtaa ja vaikutusvaltaa ei voi eikä saa pitää yllä pappeuden avulla, ainoastaan taivuttelemalla, pitkämielisyydellä, lempeydellä, sävyisyydellä ja vilpittömällä rakkaudella, ystävällisyydellä ja puhtaalla tiedolla, joka avartaa sielua suuresti vailla teeskentelyä ja vailla vilppiä –nuhdellen vakavasti ajallansa, kun Pyhä Henki kehottaa; ja osoittaen sen jälkeen suurempaa rakkautta sitä kohtaan, jota olet nuhdellut, jottei hän pidä sinua vihollisenaan. Edelleen sisimpäsi olkoon täynnä rakkautta kaikkia ihmisiä ja uskon huonekuntaa kohtaan, ja hyve kaunistakoon ajatuksiasi lakkaamatta; silloin sinun luottamuksesi vahvistuu Jumalan edessä ja pappeuden oppi laskeutuu sieluusi kuin kaste taivaasta.”

   Kirkon lehtisessä isille, miehiä opastetaan seuraavasti: ”Isyys on johtajuutta –tärkeintä laatuaan. Se on aina ollut sitä ja tulee aina olemaan. Isä, iankaikkisen toverisi avun, neuvojen ja rohkaisun avulla sinä johdat kotona. Ei ole kysymys siitä, oletko arvollisin tai pätevin, on kysymys laista ja määräyksestä. Sinä johdat ruokapöydässä ja perherukouksessa. Sinä johdat perheiltaa ja Herran Hengen opetuksella valvot, että lapsillesi opetetaan oikeita periaatteita. Sinun tehtäväsi on antaa kaikkea perhe-elämää koskevaa ohjausta. Sinä annat isän siunaukset. Osallistut aktiivisesti perheen sääntöjen ja kurin vakiinnuttamiseen. Kotisi johtajana sinä suunnittelet ja uhraudut saadaksesi yksimielisen ja onnellisen perheen siunauksen. Sinun velvollisuutenasi on tehdä kodistanne onnellinen ja iloinen paikka. Opetat perheellesi yhteisesti ja jokaiselle erikseen valtakunnan oppeja.”

    Vahvistettaessa patriarkaalista järjestystä kodissa, miehen ja vaimon suhde parantuu, mutta myös vanhempien ja lasten. Kun vaimo kyseenalaistaa miehen oikeuden johtaa kodissa, todennäköinen seuraus on, että lapsetkin kyseenalaistavat sen. Itse asiassa tutkimukset osoittavat, että lapsi kyseenalaistaa silloin molempien vanhempien johtajuuden, perheen arvovallan ja kaikkien sosiaalisten instituutioiden arvon.

     Presidentti Faust opetti: ”Yhteiskunnassamme on ääniä, jotka halventavat miehisyyttä. Osa näistä äänistä on sellaisten naisten aikaansaannosta, jotka virheellisesti luulevat, että repimällä alas miehen kuvaa ja roolia he ajavat omaa naiseuden asiaansa… Tietäköön jokainen nainen, että jos hän tekee jotain vähentääkseen lastensa isän roolia tai huonontaakseen tämän kuvaa lasten edessä, se voi vahingoittaa ja tehdä korjaamatonta tuhoa lasten itsetunnolle ja henkilökohtaiselle turvallisuudentunteelle. Kuinka iankaikkisesti tuottoisampaa ja tyydyttävämpää naisen onkaan rakentaa miestään kuin repiä tätä alas. Te naiset olette monella tavoin niin ylivoimaisia miehiin nähden, että te alennatte itseänne matkimalla tai väheksymällä miehuutta.”

    Hän jatkoi myös: ”On hyödytöntä väitellä siitä kumpi vanhemmista on tärkeämpi. Molemmat vanhemmat ovat välttämättömiä lapsen kehitykselle. Isät ja äidit ovat molemmat varustettuja lasten hoitamiseen, mutta heidän lähestymistapansa ja keinonsa ovat erilaiset. Molemmat tavat ovat välttämättömiä.”

Hän lisäsi: ”Meidän tulisi muistaa, että isillä on myös epävarmuuden ja epäilyksen hetkiä. Kaikki tietävät, että isät tekevät virheitä –etenkin he itse. Isät tarvitsevat kaiken avun mitä voivat saada; eniten he tarvitsevat rakkautta, tukea ja ymmärrystä omiltaan.”

   Joseph F. Smith opetti: ”Vaimo ja lapset on opetettava ymmärtämään, että Jumalan valtakunnassa vallitseva patriarkaalinen järjestys on asetettu viisasta ja hyödyllistä tarkoitusta varten, ja heidän tulee tukea perheen päätä ja rohkaista häntä velvollisuuksiensa suorittamisessa sekä tehdä kaikkensa auttaakseen häntä käyttämään näitä oikeuksia ja etuoikeuksia, jotka Jumala on perheen päälle suonut… Kodin patriarkaalisen järjestyksen ja valtuuden tarve nojautuu sekä periaatteeseen että henkilöön, jolla on kyseinen valtuus. Myöhempien aikojen pyhien keskuudessa tulee vaalia huolella patriarkkojen lakiin perustuvaa perhekuria, jolloin isät pystyisivät eliminoimaan monia vaikeuksia, jotka nyt heikentävät heidän asemaansa kodissa.” (Evankeliumin Oppi, s.275-276)]

  Viimeisistä ajoista on sanottu seuraavasti 2.Tim 3:2: ”Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia.” Jos me aiomme selvitä näistä viimeisten aikojen tottelemattomuuksista, meidän tulee huolellisesti tarkastella niitä periaatteita, joilla perheitämme johdetaan.

    ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on käsky, jota ei ole tarkoitettu ainoastaan lapsille. Kun äiti osoittaa kunnioittavansa lastensa isää perheen päänä ja isä vastavuoroisesti kunnioittaa vaimoaan neuvonantajanaan, myös lapset oppivat kunnioittamaan vanhempiaan.

    Vanhempien tulee myös valmistaa lapsiaan avioliittoa varten. Paavali sanoi koskien nuoria naisia Titus 2:4-5: ”Heidän tulee kehottaa nuoria naisia rakastamaan miestään ja lapsiaan, olemaan puhtaita ja siveitä, hoitamaan hyvin kotinsa ja mukautumaan miehensä tahtoon.” Ja 1.Tim.5:14 (Kuningas Jaakon käännös): ”Siksi tahdon, että nuoret naiset menevät naimisiin, synnyttävät lapsia ja hoitavat kotiaan.”

    Samoin nuoria miehiä neuvotaan Titus 2: 6-8: ”Kehota myös nuoria miehiä käyttäytymään joka suhteessa hillitysti, ja näytä itse esimerkkiä hyvän tekemisessä.”

    Ymmärtämällä avioliiton patriarkaalisen järjestyksen, nuori mies voi valita viisaasti vaimon, joka ymmärtää millä tavalla hänen miehensä tulee johtamaan heidän avioliittoaikanaan. Samoin nuori nainen voi valita viisaasti miehen, joka johtaa perhettään vanhurskaasti.

    Jos paholainen saa miehen ja naisen näkemään toisensa epätasa-arvoisina yksilöinä tai kilpailijoina, jotka kadehtivat toistensa siunauksia, hän voi aiheuttaa suurta tuskaa ja ahdistusta.

   Jos patriarkaalista järjestystä noudatetaan niin kuin kirkon johtajat ja pyhät kirjoitukset neuvovat, aviomiehet ja vaimot kokevat suurempaa onnea, tasapainoa ja tyydytystä avioliitossaan.

 



RAUHA
hennalaitinen

Uudesta Testamentista voimme lukea Mark. 4:37-39: ” Äkkiä nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään. 38 Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen. Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: "Opettaja, etkö näe, me hukumme!" 39 Silloin hän nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: "Vaikene, ole hiljaa!" Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven. ”

Myrskyisinä ja toisinaan pelottavina aikoina Vapahtajan lupaus äärettömästä ja ikuisesta rauhasta saa meissä erityisen voimakasta vastakaikua, aivan samoin kuin Hänen kykynsä rauhoittaa tuhoisat aallot vaikuttivat varmasti perusteellisesti niihin, jotka olivat Hänen kanssaan Galilean merellä tuona myrskyisenä yönä.

Jossain vaiheessa jokainen kaipaa ” Jumalan rauhaa, joka ylittää kaiken ymmärryksen.” (Fil 4:7) Rauhan etsintä on ihmissielun perimmäistä etsintää. Tämä rauha tulee vain kun seuraamme Kristuksen Valoa, ”joka on annettu jokaiselle ihmiselle, jotta hän voi erottaa hyvän pahasta,” (Moroni 7:16) sillä se johtaa meitä tekemään parannusta ja etsimään anteeksiantoa. Jokaisella on halu tietää ”rauhaa tuovia valtakunnan asioita” (OL 36:2) ja maistaa vanhurskauden hedelmiä, jotka kylvetään rauhan tekoina. (Jaak. 3:18).

Rauha – todellinen rauha, koko sielun täyttävä rauha- tulee ainoastaan uskosta ja uskon kautta Herraan Jeesukseen Kristukseen. Kun tämä arvokas totuus ymmärretään ja evankeliumin periaatteet sisäistetään, suurenmoinen rauha voi vallita taivaallisen Isän lapsien sydämessä ja sieluissa. Vapahtaja sanoi Joseph Smithin kautta: ” Se, joka tekee vanhurskaita tekoja, saa palkkansa, nimittäin rauhan tässä maailmassa ja iankaikkisen elämän tulevassa maailmassa.” (OL 59: 23)

Rauhan arvoa on mahdoton mitata. Kun me tunnemme rauhaa, me olemme vapaita huolista ja peloista, tietäen, että Jumalan avulla voimme tehdä kaiken, mitä meiltä vaaditaan. Voimme silloin lähestyä jokaista päivää, jokaista tehtävää ja jokaista haastetta tuntien varmuutta ja luottamusta lopputuloksesta. Meillä on ajatusten ja tekojen vapaus, vapaus olla onnellisia. Vaikka olemme vankeudessa, voimme tuntea mielessämme rauhaa. Harva Jumalan siunauksista on yhtä tärkeä hengelliselle ja fyysiselle terveydellemme kuin rauha.

Huolimatta maailman levottomuuksista, rauha voi olla todellisuutta. Me voimme olla rauhallisia ja tyyniä huolimatta ulkopuolella riehuvasta tuhosta. Tuon sisäisen rauhan saavuttaminen riippuu suhteestamme Vapahtajaamme ja Lunastajaamme, Jeesukseen Kristukseen, ja halukkuuteemme elää Hänen opettamiensa periaatteiden mukaan. Hän on kutsunut meitä: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. 29 Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. 30 Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt."

Toisinaan me erehdymme luulemaan, että Vapahtajan ihmeellinen voima ilmenee fyysisenä rauhana ja menestyksenä elämässämme. Emme aina ymmärrä, että se ikuinen rauha, jonka Jeesus lupasi meille, olisi sisäistä rauhaa, joka syntyisi uskosta, kiinnittyisi lujasti todistuksemme avulla, kasvaisi rakkaudesta ja ilmenisi jatkuvana kuuliaisuutena ja parannuksena. Se on hengen rauhaa. Jos ihminen todella tuntee ja kokee tätä rauhaa, maailman sekasorrot eivät voi häntä horjuttaa. Hän tietää sisimmässään, että kaikki on hyvin, ainakin mitä tulee tärkeimpiin asioihin.

Läpi Pyhien kirjoitusten historian, Herra on luvannut rauhaa seuraajilleen. Psalmin kirjoittaja kirjoitti: ” Herra antaa voiman kansalleen, rauhalla hän kansaansa siunaa.” (Ps 29:11) Jesaja kuvaili Vapahtajaa Rauhan Ruhtinaana (Jes 9:6). Ja Nefi näki jälkeläistensä ajan, jolloin ”Vanhurskauden Poika ilmestyy heille ja hän parantaa heidät, ja heillä on rauha hänen kanssaan.” (2.Ne. 26:9)

Vain tunteja ennen kuin Herra oli aloittamassa tuon suurenmoisen vaikkakin hirvittävän sovitustyön, Hän antoi tämän merkittävän lupauksen apostoleilleen: ” Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille.” (Joh 14:27)

Lupasiko Hän rakkaille tovereilleen sellaista rauhaa, jota maailma huomioi – turvallisuutta, varmuutta, ilman kiistoja ja koetuksia? Varmasti historialliset aikakirjat todistavat päinvastoin. Nuo apostolit tulivat tuntemaan paljon koetuksista ja kärsimyksistä loppuelämänsä ajan, mikä onkin todennäköisesti se syy, miksi Herra lisäsi tämän lauseen lupaukseensa: ” Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh 14:27)

Hän jatkoi: ” Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman." (Joh 16: 33)

Marvin J. Ashton opetti: ”Rauha ei tule siitä, kun viimeinen laina on maksettu. Rauha ei tule siitä, että on päässyt naimisiin. Rauha ei tule siitä kun viimeinen lapsista palaa lähetystyöstä. Rauha ei tule siitä kun pääsemme eläkkeelle. Rauha ei tule siitä kun kuoleman suru alkaa hellittää.

Todellinen rauha ei ole riippuvainen ulkoisista tilanteista tai tapahtumista. Rauha kumpuaa sisäisestä luottamuksesta Jumalaan, oli tilanne mikä hyvänsä.”

Voimme nähdä vahvan esimerkin todellisesta rauhasta vaikeuksien keskellä profeetta Joseph Smithissä. Elämänsä loppuvaiheessa hän oli keskellä kuohuntaa, kärsimyksiä, valheellisia syytteitä ja ovelia juonia hänen henkensä riistämiseksi. Ja silti muutama päivä ennen kuolemaansa hän sanoi: ”Minä olen tyyni kuin kesäaamu; omallatunnollani ei ole rikkomuksia Jumalaa eikä keitään ihmisiä kohtaan.” (OL 135:4) Hänen sisäinen rauhansa ylläpiti häntä läpi suunnattomien vastustusten, jopa oman marttyyrikuoleman.

Pyhien Kirjoitusten oppaassa rauhasta sanotaan seuraavaa: ”Rauha voi tarkoittaa joko sovinnon tilaa vailla selkkauksia ja kuohuntaa tai sisäistä tyyneyttä ja levollisuutta, joka syntyy Hengestä, jonka Jumala antaa uskollisille pyhilleen.”

Synnissä ei ole rauhaa. Siinä voi olla helppoutta, suosiota, kuuluisuutta ja jopa menestystä, mutta ei rauhaa. Alma 41:10. Ilkeydessä ja riidanhaluisuudessa ei ole mitään rauhaa. Ei ole mitään rauhaa mauttomuudessa ja siveettömyydessä. Ei ole mitään rauhaa huume-, alkoholi- tai pornografia-riippuvuudessa.

Presidentti David O McKay opetti: ” Kristuksen rauha ei tule etsimällä pinnallisia asioita elämässä. Rauha on yhteydessä kuuliaisuuteen ja Jeesuksen Kristuksen evankeliumin periaatteisiin. Kukaan ihminen ei ole rauhassa itsensä tai Jumalan kanssa, jos hän rikkoo käskyjä antautumalla himoihinsa, taipumuksiinsa, houkutuksiin tai epärehelliseen toimintaan kanssatovereidensa kanssa. Rauha ei tule lain rikkojille; rauha tulee kuuliaisuudesta lakia kohtaan ja tämä on se sanoma, jota Jeesus haluaisi meidän julistavan keskuudessamme.”

Marion G. Romney opetti: ” Ihmiskunnan tulee valita kahden vaikuttavan voiman väliltä. Toisen seuraamisesta seuraa hedelmänä rauha, kun taas toisen hedelmänä ovat lihan teot. Rauhan palkinto on voitto paholaisesta”. Jos emme seuraa Henkeä ja elä evankeliumin mukaan, me emme koskaan tunne todellista rauhaa. Jesajan kirjassa sanotaan: ”Jumalattomat ovat kuin kuohuva meri. Ei se tyynny, vaan kuohuttaa esiin mutaa ja liejua. Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.” (Jes. 57:20-21)

On olemassa todennäköisesti yhtä monta syytä ahdistukselle ja levottomuudelle kuin on ihmisiä. Syyt voivat olla henkilön omassa elämässä tai hänelle rakkaan elämässä. Syynä voi olla synti, epäonnistuminen, itsekkyys, ylpeys, rakkauden puute, sitoutumisen puute tai vaikkapa viattomana uhrina oleminen. Robert E. Wells opetti: ”Huolimatta siitä mikä tuo levottomuuden syy on, ratkaisu on kaikkiin aina sama: Käänny Kristuksen puoleen; seuraa Hänen esimerkkiään, tee parannus synneistäsi. Henkilökohtainen rauhan tunteemme ja hengellisyyden tasomme kasvaa kun keskitymme opiskelemaan ja pohtimaan Kristusta joka päivä; rakastamalla ja kiittämällä Kristusta enemmän joka päivä Hänen sovitustyöstään; päivittäin ponnistellen palvellaksemme Häntä paremmin osallistumalla aktiivisemmin lähetystyöhön; käymällä temppelissä useammin ja tutkimalla sukuamme ahkerammin.”

Presidentti Spencer W. Kimball opetti Anteeksiantamuksen Ihme kirjassaan: ”Anteeksiantamuksen ihmeen olennaisena osana on se, että se tuo rauhan ennen ahdistetulle, levottomalle, hämmentyneelle, ehkäpä piinatulle sielulle. Sekasortoisessa ja kiistelevässä maailmassa tämä on todella verraton lahja.” (AI, s 338)

Kun olemme maistaneet tuota Jumalan rauhan suloista hedelmää, haluamme luonnollisesti jakaa sitä muille. Fransiscus Assisialainen on kirjoittanut:

”Vapahtajani, tee minusta rauhasi välikappale,

niin että sinne, missä on vihaa, toisin rakkauden,

missä loukkausta, toisin anteeksiannon,

missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,

missä erehdystä, osoittaisin totuuden,

missä epäilystä, auttaisin uskomaan,

missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,

missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,

missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen,

niin että, oi Mestari,

en yrittäisi niin paljon etsiä lohdutusta

kuin lohduttaa muita,

hakea ymmärrystä kuin ymmärtää toisia,

pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,

sillä antaessaan saa,

kadottaessaan löytää,

unohtaessaan saa anteeksi.”

 

Usean kerran Herra kehotti seuraajiaan olemaan rauhantekijöitä, luvaten, että ” he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt 5:9) Tämä kehotus rauhan tekoon, sisältyy suureen osaan niistä opetuksista joita Kristus opetti: Tarjoa vastapuolellesi sovintoa jo silloin, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla oikeuteen; Rakasta vihamiehiäsi; Älä tuomitse; Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi; Anna anteeksi, jne.

Jumalan rauha on jotain sellaista, mitä meidän ei tulisi omia itsekkäästi, vaan jakaa tasapuolisesti perheellemme, ystävillemme ja läheisillemme. Sitä tulisi jakaa kirkon jäsenille ja ei-kirkon jäsenille. Vaikka monet ympärillämme kieltäytyvät maistamasta sitä rauhaa, joka seuraa evankeliumin palautuksen täyteydestä, niin he varmasti tulevat silti siunatuiksi näkemällä evankeliumin rauhan elämässämme ja läheisyydessämme. Rauhan sanoma leviää siten esimerkkimme kautta.



PROFEETTAA SEURAA
hennalaitinen

 

   Tämä maailma ei tarvitse mitään niin paljon kuin Jeesuksen Kristuksen sanomaa. Eikä ole ketään tässä kuolevaisuudessa, joka voisi voimakkaammin ja selkeämmin julistaa tuota sanomaa kuin profeetta, sillä kaikki profeetassa kohdistuu Kristukseen ja todistaa Kristuksesta. Profeetat seisovat kuolevaisena välikappaleena ihmisen ja Jumalan välillä. Jeesus Kristus ja Hänen profeettansa ovat erottamattomasti yhdistetyt.

   Me Myöhempien Aikojen Pyhät tiedämme, että meillä on elävä profeetta tänä päivänä. Mutta meidän on hyvä kysyä itseltämme seuraava kysymys: Entä sitten? Mitä eroa se tekee meidän elämäämme, että profeetta elää ja kulkee maan päällä? Kun profeetta puhuu, teemmekö mitään erilaista? Muokkaammeko käytöstämme tai elämäntapojamme? Lakkaammeko tekemästä joitakin asioita ja aloitammeko tekemään toisia asioita? Viime yleiskonferenssissa presidentti Thomas S. Monson antoi erillisiä neuvoja aviopuolisoille, vanhemmille ja nuorille. Kuinka moni meistä kuuli mitä hän sanoi –niin, että olisimme tehneet muutoksen elämässämme?

 

   Eräs ystäväni eräästä toisesta seurakunnasta oli ottanut itselleen juuri toiset korvakorulävistykset. Sitten hän osallistui profeetta Hinckleyn pitämään nuorten takkavalkeailtaan, jossa presidentti Hinckley kehotti sisaria pitämään vain yhdet korvakorulävistykset. Takkavalkeaillan jälkeen ystäväni palasi kotiin ja otti pois uuden korvakoruparinsa. Hän myönsi, ettei hän täysin ymmärtänyt miksi ylimääräinen korvakorupari olisi ongelma, mutta että jos profeetta oli sanonut niin, niin se riitti hänelle. Tuolla korvakorujen poistamisella ei välttämättä ollut iankaikkista vaikutusta tähän nuoreen naiseen, mutta hänen halukkuudellaan seurata profeettaa oli. Ja jos hän seuraa häntä näissä suhteellisen yksinkertaisissa asioissa, niin kuinka paljon helpompaa hänen on seurata profeettaa kun on kyse suuremmista asioista.

 

   Profeetat eivät tee työtään rahan tai vallan vuoksi. Heidän sanansa eivät ole saastuneet ihmisfilosofioista tai omista mielihaluista. Heidän tarkoituksenaan on viedä Jeesuksen Kristuksen evankeliumi kaikille ihmisille, jotka haluavat sitä kuulla, ja auttaa heitä elämään sen mukaan. Ja heidän tehtävänään on todistaa Kristuksesta.

 

    Presidentti George Q. Cannon on sanonut: ”Herra on valinnut profeetan seisomaan sillä paikalla missä hän seisoo –ei teitä tai minua; ja Hän tietää jokaisen salaisen ajatuksen ihmisten sydämissä. Hänen kaikkinäkevä silmänsä on tunkeutunut profeetan sydämen sisimpiin kätköihin, ja Hän tietää kaiken tästä miehestä, läpikotaisin. Hän tuntee hänet täysin, sillä Hän loi hänet. Hän tuntee tämän menneisyyden; Hän tuntee nykyhetken. Ja tietäen kaiken tämän, Herra on valinnut hänet. Emmekö siis parhaiten osoita kunnioitusta Jumalalle kuuntelemalla Hänen palvelijaansa, kohdellen häntä arvostuksella, pyytäen hänen neuvoaan ja etsien hänen johdatustaan?”

 

   Jumala valmistaa jokaisen profeetan tehtäväänsä. Kun Presidentti David O. McKay kuoli 96-vuotiaana tammikuussa 1970, se oli surullinen, mutta -hänen sairautensa ja ikänsä vuoksi- myös tiedossa ollut päivä. Joseph Fielding Smithistä tuli kirkon presidentti, ja kun hän kuoli 18 kuukautta myöhemmin 93-vuoden ikäisenä, jälleen kerran oli paljon surua, mutta ei suurta yllättyneisyyttä. Mutta kun Harold B. Lee, josta tuli kirkon presidentti 73-vuotiaana (eli kirkon mittakaavassa suhteellisen nuorukaisena), kuoli yllättäen 18 kuukautta myöhemmin, kirkko oli hämmästynyt.

   Vanhin William Grant Bangerter, kirkon historioitsija, kuvaili tapahtumia, jotka seurasivat tästä: ”Yhtäkkiä presidentti Lee oli poissa… Se oli ensimmäinen kerta profeetta Joseph Smithin kuoleman jälkeen, kun presidentti oli kuollut ennen kuin oli hänen aikansa kuolla… Selviäisikö kirkko tästä hädästä? Totta kai, me tiesimme, että kirkko selviäisi, mutta se ei varmastikaan olisi entisensä. Emme olleet koskaan olettaneet, että Spencer W. Kimballista tulisi presidentti, emmekä olleet nähneet hänessä samanlaista johtajuutta kuin Harold B. Leen elämässä. Me tiesimme, totta kai, että hän pärjäisi jotenkuten, kunnes seuraava johtaja tulisi, mutta se ei olisi sama. ’Oi Jumala’, me rukoilimme, ’siunaa presidentti Kimballia. Hän tarvitsee kaiken avun mitä voit antaa hänelle.’”

    Vanhin Bangerter kuvailee sitten, mitä tapahtui ensimmäisellä kerralla, kun presidentti Kimball puhui johtaville auktoriteeteille. ”Kun presidentti Kimball aloitti puheensa ja oli puhunut vain lyhyen ajan, uusi tietoisuus alkoi laskeutua seurakunnan ylle. Huomasimme hänen ihmeellisen hengellisen läsnäolonsa ja me ymmärsimme, että olimme kuuntelemassa jotain epätavallista, voimallista, erilaista kuin koskaan ennen kokouksissamme. Se oli kuin, hengellisesti puhuen, hiuksemme olisivat nousseet pystyyn. Presidentti Kimball puhui tämän erityisen hengen alaisena tunnin ja kymmenen minuuttia. Kun hän päätti puheensa, presidentti Ezra Taft Benson nousi ja sanoi: ’Presidentti Kimball, kaikkien näiden vuosien aikana jolloin näitä kokouksia on pidetty, emme ole koskaan kuulleet sellaista puhetta kuin mikä sinä juuri pidit. Todellakin, Israelilla on jälleen profeetta.’”

    Onko nykypäivänä kenelläkään epäilyksiä presidentti Kimballin innoitetusta johtajuudesta? Herra tiesi silloin aivan kuten Hän tietää nyt, kuka on ennalta asetettu johtamaan kirkkoa.

 

    Presidentti Hinckleyä oli valmistettu tulevia tehtäviään varten, erityisesti kirkon julkisuuskuvan ja median suhteissa. Presidenttinä olonsa aikana hän osallistui moniin tv-haastatteluihin ja hänen kykynsä kertoa kirkon sanomasta kameran edessä oli uskomaton. Seuraava lainaus on CBS tv-kanavan 60 Minuuttia ohjelmasta, jossa Gordon B Hinckleyä haastatteli toimittaja Mike Wallace.

    Wallace aloitti haastattelun kysymyksellä: ”Herra presidentti, miksi suostuimme antamaan meille tämän harvinaisen haastattelun?”

    GBH: ”Koska näen, että se on mahdollisuus kertoa ihmisille Amerikassa jotain tästä suurenmoisesta asiasta, johon olen hyvin kiintynyt.”

    Wallace: ”Mutta tämä ei ole tyypillistä mormoneille.”

    GBH: ”No, en tiedä.”

     Wallace: ”No, voitko mainita viimeisimmän mormonikirkon presidentin, joka suostui maanlaajuiseen tv-ohjelmaan ja haastatteluun, johon hän ei ole saanut valmistautua etukäteen eikä hän ole tiennyt mitä on tulossa?

     GBH: ”En, en muista yhtäkään.”

    Wallace: ”Joten, Gordon Hinckley päätti ilmeisesti, että Mormonikirkolla on sanoma Amerikalle ja myös koko maailmalle.”

     GBH: ”Kyllä, näin on.”

     Wallace: ”Ja mikä tämä sanoma on?”

 

(Pysähdytään tähän hetkeksi. Kamera kuvaa koko ajan ja aikaa on vain sadasosa sekunti. Miten joku vastaa tällaiseen valtavaan kysymykseen? Ilman sen enempää miettimistä presidentti Hinckley vastasi:)

 

    GBH: ”Sanoma on, että on olemassa tie suurempaan rauhaan. On olemassa tie suurempaan tasapainoon elämässämme. On olemassa keino parantaa asioita. Se on se, mitä haluaisin sanoa.”

 

 

Myöhemmin haastattelussa käytiin myös seuraava keskustelu:

 

   Wallace: ”Olet pitänyt yllä kirkossa kirkon julkisten suhteiden virastoa. Onko se käännyttämistä varten vai kertoakseen meille pakanoille mitä meidän elämästämme puuttuu?

    GBH: ”Se on kertoakseen teille mitä teidän elämästänne puuttuu, kyllä.”

    Wallace: ”Ja mitä se on, mitä meidän elämästämme puuttuu?”

 

(Jälleen kerran, vain muutama sekunti aikaa vastata, mitä sinä vastaisit?)

 

    GBH: ”Teiltä puuttuu se nousuvoima, joka tulee siitä, että elää lähellä Herraa, edeten uskossa ja merkityksessä, tuntien että elämä todella on merkityksellistä, että se on kutsumus, tehtävä, eikä vain ura. On hienoa, kun on jonkinlainen käsitys siitä ketä me olemme, Jumalan lapsia, joilla on jumalallinen kohtalo, ja tieto siitä, että voimme tehdä elämästämme enemmän kuin mitä ehkä olemme tehneet siitä.

 

 Selvästikin Herra vahvisti presidentti Hinckleyä tämän haastattelun aikana.

   Vaikka kaikki profeetat tuntevat uhrauksen ja yksinäisyyden, heidän horjumaton uskonsa Kristukseen saa heidät toivomaan parasta tässä maailmassa ja iankaikkisuudessa. Presidentti Hinkcley oli hyvin tunnettu optimismistaan. 1960-luvulla eräs levoton lähetyspresidentti kirjoitti presidenttikunnalle kirjeen, jossa hän kertoi kuinka monsuuni-sateet olivat vaurioittaneet lähetyskotia ja tutkijatilannetta, ja Presidentti Hinckley vastasi: ”Ymmärrän kyllä, että tilanne on pelottava. Saattaisit olla kiinnostunut kuulemaan, että päivä ennen Lontoon temppelin vihkimistä, meillä oli melkoinen tulva siellä. Seisoin sen keskellä ja vesi ylsi melkein vyötärölleni kun yritin kauhoa vettä ulos. Tätä kesti tunteja. Haluan vain kertoa sinulle, että tilanteesi ei ole epätavallinen… Nooalla oli paljon vaikeampaa. Rakkaudella, veljesi.”  

Herra pitää meidät tilanteen tasalla profeetan avulla. Mutta kysymys on, kuuntelemmeko me? Tarina kertoo, että Brigham Young oli kehottanut erään yhteisön jäseniä siivoamaan tilansa ja hän kieltäytyi palaamasta takaisin heidän luokseen saarnaamaan, sanoen: ”Ette kuunnelleet minua viime kerralla, kun kehotin teitä siivoamaan tonttinne. Samat ovet roikkuvat saranoiltaan, samat tallit ovat edelleen maalaamatta, samat aidat ovat edelleen osittain rikki. Palaan luoksenne sitten kun olette valmiita seuraavaan saarnaan, mutta te ette ole vielä tehneet mitään ensimmäisenkään suhteen.” Jos me emme kuuntele profeettaa, olisi silloin aivan sama, vaikkei meillä olisi profeettaa ollenkaan.

Presidentti Harold B. Lee sanoi: ”Miehet, jotka ovat tämän kirkon johdossa ovat profeettoja vain niille ihmisille, jotka hyväksyvät heidät ja heidän opetuksensa Jumalan profetioina.”

 Presidentti Harold B. Lee on sanonut: ”Meidän pitää mennä vielä joihinkin hyvin vaikeisiin paikkoihin ennen kuin Herra on saanut tarpeekseen maailmasta. Paholaisen voima kasvaa; me näemme todisteita siitä joka puolella. Ainoa turva mikä meillä kirkon jäseninä on, on ottaa vaarin niistä käskyistä, joita Herra tulee antamaan profeettansa kautta. Ette välttämättä pidä siitä, mitä kirkon johto ilmaisee. Se voi olla ristiriidassa poliittisten näkemystenne kanssa. Se voi olla ristiriidassa sosiaalisten näkemystenne kanssa. Mutta jos te kuuntelette näitä asioita, niin kuin ne tulisivat Herran itsensä suusta, lupaus on että Helvetin portit eivät käänny teitä vastaan.”

 

 Mitä merkitystä sillä on, että meillä on profeetta? Se merkitsee kaikkea! Meillä joko on profeetta, tai ei ole. Jos meillä ei ole, meillä ei ole mitään. Jos meillä on, meillä on kaikki.



?

Log in

No account? Create an account